1. PAS ei toteutunutkaan vielä

Tänään menin ultraan ajatuksella että tällä viikolla olisi myös siirto luomu kiertoon.
Mutta toisin kävi, kp.13 vastasikin vasta kp.5. Eli TODELLA pitkä kierto tulossa... Tosin lopputuloksena oli että kävelin terolut reseptin kanssa ulos apteekkiin. Meille ei siis enään luomu kiertoja suunnitella! Harmi, olisin niin kovin sitä toivonut. Huomenna aamulla pitäisi tetolutit alottaa mutta jokin pistää vastaan. En jaksa, enkä halua. Tuntui siltä että sitä taas pitkästä aikaa vajosi sumupeitteen alle puristus kaulalla.
On ollut ihanaa olla miettimättä hoitoja. Olen keskittynyt itseeni, kuntoillut ja suunnitellut tulevaa. Minulla on töitä tiedossa ja kaikenmaailman haaveita tulevaan. En halua enkä jaksa miettiä hoitoja tai vauvoja. Tämä kaikki tuntuu niin ylitsepääsemättömältä ja turhalta. Voiko tämän kaiken jälkeen enään saada syntyneitä arpia pois? Tai pilaako tämä parisuhteen?
En vaan jaksa tätä epätietoisuutta joka tuhoo minut, minun ilosen olemuksen ja tekee minut pahoinvoivaksi.
Miksi tämä on niin vaikeaa?!?!? Onko kohtalo kirjoitettu näin...

Ei elämä vielä yhteen keskenmenoon kaadu

Kaikki ajattelee että olen surun murtama keskenmenosta. Itse koen lapsettomuuden ja hoidot rankemmaksi. Miksi keskenmeno vasta herättää ihmiset säälimään eikä se että raskaus ei ala?!?
On toki surullista että näin piti käydä. Mutta itse ajattelen että tapahtuneelle ei mitään voinut tehdä. Kaikella on tarkoitus. Koen että olisin voinut saada eläämääni jotain uutta jos raskaus olisi mennyt onnellisesti loppuun. Ja toki sen onnelisen tilan menetys harmittaa. Olisin niin mielelläni kohta jo paijannut vatsaani hymyillen ja suunnitellut vauvan huonetta.
Mutta en menettänyt mitään mitä minulla jo on, joten olen aika onnellinen. Toivo vietiin pois ja taistelu jatkuu.

Olemme alustavasti sopineet että maaliskuussa siirrettäisiin pakastealkio luonnolliseen kiertooni.
Olisin varmaan vuosi sitten hyppinyt onnesta, hoito luonnolliseen kiertoon ILMAN LÄÄKKEITÄ. Mutta nyt pelko on päällimmäinen tunne. Epäilen että siittiöissä on dna virhe joka aiheuttaa sen ettei alkiot kehity, ja se olisi syynä keskenmenoonikin. Tähän teoriaan lääkärikin uskoi.
Toivon että mikäli pakestealkioista ei vauvoiksi ole niin ne ei sulatuksestakaan selviäisi, koska en jaksa enään keskenmenoja.

Tuntuu siltä että tästä vuodesta tulee pitkä...
Mutta tämä on ollut niin pitkä matka jo että en jaksa vain synkistellä, tiedossa on kaikkea kivaa mm.etelän matka ja erillaisia juhlia.

Voihan ahdistus sentään

Olen ihan varma että vaikka meidän kolme pakastealkiota selviäisi sulatuksesta kohtuun tulee ne menemään kesken.
Olen ihan varma että meillä on lääkärin mainitsema virhe siittiöiden dnassa joka aiheuttaa sen ettei hedelmöittyneet alkiot kehity.
Kaikki meidän yli tusina munarakkuloita hedelmöittyi. Mutta vain neljä jatkoi jakautumista joista paras nelisoluinen "kuoli kohtuuni". Kolme muuta alkiota ovat vain kaksisoluisia.
Pelottaa mennä pakastealkion siirtoon siksi että en halua kokea kahden viikon sairaslomaa keskenmenon takia. En halua synnyttää verta lääkkeiden avulla enkö halua maata sairaalan osastolla synnyttäneiden keskellä.
Tämä kaikki on niin väärin.
Haluan muuttaa muualle, haluan täyttää kalenterini kaikella mahdollisella etten vain muistaisi että olemme kohta yrittäneet kolme(!!!) vuotta tulla raskaaksi. Miksi onni piti viedä meiltä pois?!? En osaa edes surra..Mutta en  jaksaisi jatkaa tätä tuntematonta matkaakaa.

Niin kauan toivottu mahdoton(ko)

Lääkkellisen tyhjennyksen tein, ja vaikka kaikki keski vain muutaman tunnin oli se tuskaa.
Otin kipulääkkeen samanaikaisesti "tappo lääkkeiden" kanssa, ja luojalle kiitos siitä.

Kivut alkoivat n.30min lääkkeen otosta ja kasvoivat kasvamistaan. Ne olivat kamalia synnytys kipuja jotka tuntuivat selässä asti.
Kipuhuipussa kävelin vessaan jolloin tuskissani täristen tunsin kuinka kauan odotettu toiveemme valui pönttöön.
Siihen loppuivat kivut!

En voi sanoa että olo olisi vieläkään hyvä, hemoglobiini on reippaasti laskussa ja lämpökin kohoamassa. Melkoinen väsymys painaa, mutta vuoto ja kivut on onneksi lähes loppu.

Ensi viikolla kävelen vielä tuomiolle katsomaan olisiko kohtu vihdoin tyhjentynyt.

Jaksan hyvin päivä kerrallaan. En jaksa miettiä hoitoja, pelkään jos joutuisin tämän kaiken vielä joskus kokemaan. En jaksa...

En tiedä mistä tämä keskenmeno johtui. Vuota alkoi niukkana keskellä kaupunkia ja illalla sekä seuraavana päivänä kaikki oli vielä hyvin. Mutta loppu ei ollut hyvä. Vuoto vaan jatkui ja jatkui ja kohtu supisteli.
Yksi elämäni pisimmistä viikoista. Onneksi se kohta on ohi, kuiten onni ja toivokin (ainakin hetkeksi).

Nyt se on varmaa

Hcg oli laskenu roimasti, hyvä niin. Itse tunnen sen olossani ja tiesin jo aikoja sitten ettei kaikki ole kunnossa. Ultrassa nähtiin että kohtu täynnä epämääräistä hyytymää...Selvä peli. Ei mitään merkkejä raskaudesta. Tämä meni kesken. Olisikin ollut liian hyvää ollakseen totta.
Sain tyhjennys ja kipulääkkeet  kotiin, osastolle en halunnut!
Nyt vaan toivotaan että kaikki valuu pois jotta ei sinne kaavintaan tarvitse mennä.

Kaikki, kaikki sitä pitääkin kokea.

Lääkäri ihmetteli mistä johtui että 17alkiosta vain 8 hedelmöittyi, sitä emme tiedä!
Onneks pakkasessa on kuitenkin kolme alkiota. Toivottavasti niillä päästäisi pidemmälle kuin nyt. Toivossa on hyvä elää, en halua romahtaa enkä edes itkeä enään. Onneksi olen itse tässä enkä missään teholla. Aika näyttää tuleeko tämä uniin.
Illalla otan lääkkeen ja toivon parasta...sitä ennen pitää pari juttua vielä hoitaa.

Jatkuva vuoto, hematooma

En olisi uskonut sitä miten pitkä ja vaikea tästä tiestä taas tuli. Luulin että meillä jo tarpeeksi vastoinkäymisiä oli.
Mutta ilmeisesti ei. Tämä epävarmuus on todella hirveää. Lääkärit ei ole 100% luopunut toivosta koska puhuivat kaavinnasta vasta ensiviikolla jolloin kontrolloidaan matalana ollut hcg. Lääkärien toiminta on ollut mielestäni ala arvoista. Kukaan ei ole minulle tätä tilanne selittänyt tai puhut asioista oikealla nimellä. Kaikki vaan hiljaa mumisee, pitää meitä epätietosuudessa ja odotuttaa. Paras oli kun lääkäri lopetti kaikki lääkkeet, myös lugesterolin kuin seinään! Voin kertoa että käytän lugeja (vaikka ne turhia olis) kunnes joku sanoo totuuksia minulle. Antibiiotinkin lopetti vaikka vuodossa oli aluksi pahaa hajua, mitäköhän riskejä siitä minulle voikaan aiheutua...

Ollaan keksitty itsellemme teoria jonka mukaan sikiö ja syke ei vielä välttämättä näkyisikään, eli jos alkio olisi kiinnittynyt viikkoa myöhemmin. Voisihan se ihan mahdollista ollakkin, se selittäisi vuodon pari päivää ennen testipäivää sekä haalean plussan joka vahvistui testipäivän jälkeen.
Kohtuni suulla on iso hematooma joka vuotaa kokoajan, välillä enemmän hulahtelee ja välillä vain vähän. Muuta vaihtoehtoa ei ole kuin levätä, toivoa ihmettä ja odottaa. Jos ensi viikolla elonmerkkejä ei vieläkään näy niin imukaavinta olisi tässä tapauksessa ainoa vaihtoehto.
Olen siis ainakin ollut raskaana, mutta nyt en enään tiedä mistään mitään...

En tiedä kirjoitanko tätä itselleni vai lukeeko näitä ketään. Mutta olen avoimesti tilanteestamme kaikille kertonut, se tekee minulle tästä kaikesta helpompaa. Puhuminen auttaa minua, siksi tämä ei tunnu niiiiin raskaalta. Lisäksi kaikki toisten vastoinkäymiset lisää omaa onnea silloin kun asiat on hyvin. Välillä on elämässä pysähdyttävä miettimään omaa onnellisuuttaan.

Tällä hetkellä suurin pelko on leikkaussaliin joutumisesta (unessa tehdään) ja siitä että itse kaikesta selviän. En edes tiennyt tällaisesta  vuoto jutusta ennen tätä omaa kokemustani, voin kertoa että en toivo tällaista piinaa kenellekkään!!

Valuuko toivo pois? edit. Elämä VALUU reisille

Verinen vuoto alkoi, soitin lääkäriin ja ultrassa oli kaikki niinkuin näin pienillä viikoilla voi olla. Ei siis vielä sykettä. Illalla vuoto kuitenkin lisääntyi ja kipulääkettä kramppikipuihinkin oli pakko ottaa. Valuuko pieni ihmeemme siis pytystä alas?!?
Vielä en hyytymiä ole nähnyt, kirkasta verta vain. Mutta jotenkin vaisto sanoo että ei kaikki voi olla hyvin tällasen verenvuodon vuoksi.

Olen sanaton, miten me jaksamme taas aloittaa hoidot tämän jälkeen.
Toivon ihmettä ja sitä että pieni taistelija selviäisi tästä kaikesta. Mutta pelkään pahinta...

Edit. Kyllä tää vaan on totta. Verta valuu tiputtamalla. En nyt jaksa sairaalaan yöksi lähteä. Huomenna menen tämän kaiken pahan kuulemaan... Luget sai jäädä kaappiin. Ei siitä enään hyötyä ole. Epäreilua!!! Mitä tein väärin?! Miksi ei vieläkää?!?

Toivoa on

pp.10 ja yö villien unien jälkeen oli pakko testata.
Sain todella hailakan plussan (2päivää sitten ei vielä näkynyt mitään).
En usko vielä että "toivomme" olisi totta. Mutta odotan lähemmäksi testipäivää ja sitten uskon jos viiva on vahvistunut.
Kaikki joululaulutkin pistää palan kurkkuun ja herkistää, voiko toivomme käydä toteen. Ja joulun taika toteutua. Nyt TOIVON!

2 ultra

Jännitin jonkin verran etukäteen olisiko rakkuloita miten paljon, tai ollenkaan. Eilen jo tuntui silti kuin olisin ankka, ainakin kävelyn osalta. Ankka olo on jatkunut eikä varmasti helpotakkaan. Molemmin puolin oli n.5 rakkulaa. Oikealla puolella isoin oli n.12mm ja vasemmalla kulemma n.10mm. Endometrioosi oli kulemma täydellinen ja lääkäri löi vetoa että meillä nyt tärppäisi. Itse uskon ihmeisiin mutta odotukset ei ole katossa asti.
Urheilla ei kulemma nyt kannata jottei hyperstimulaatiota vaan tulisi. Puregon jatkuu samalla 150yksikön pistolla ja mukaan tulee myös orgalutran.
Torstaina vielä ultrataan sekä sovitaan keräys ja siirto päivät.
Alustavasti  sovittiin että pregnylin saisi pistää lauantaina.

Ihan järkkyä miten paljon menny rahaa lääkkeisiin, mutta jos onnistuttais niin saatais kyllä  maailman paras joululahja!! Kaikki on nyt pelissä. Olen avoimesti  kaikille näistä hoito jutuista kertonut ja olo on tosi hyvä. En stressaa enkä murehdi, tätä enempää en pysty tekemään.

Lääkäri jolla olen nyt käynyt on aikamoinen persoona. Kritiikkiä joka suuntaan häneltä löytyy. Pisti korvaan se kuinka meidän sairaalassa viljellään alkioita vaan 2 päivää. Hänen mielestään 3 päivää olisi parempi. Lisäksi tällä kyseisellä 2 päivän viljelyllä on kulemma heikko ennuste raskautua silloin kun pakasteesta sulatetaan ja siirretään. Jännä miten moni asia vaikuttaa tulokseen ja miten vähän yksilöitä huomioidaan  hoidoissa. Lääkärin mielestä jokainen tapaus tulisi yksilöllisesti punnita ja muokata hoitoa sen mukaan, näin kun ei kulemma pääsääntöisesti toimita julkisella puolella.

1 IVF/ICSI kierto

Olen nyt primoluteilla saanut jonkinlaisen vuodon aikaan jonka aikana alkoi myös puregon pistot.
Tänään olis jo 5  pisto pistettävänä ja huomenna toinen ultra. Jännää oli että vuoto oli jo kaksi päivää pois mutta tänään alkoi ikäänkuin uudelleen. Nopealla googletuksella löysin että puregoninkin aikana on joillakin vuotoa esiintynyt ja hoito normaalisti edennyt. Toivottavasti limakalvo olisi minullakin muuttunut paksummaksi jotta reilun viikon päästä pääsisimme itse asiaan, eli siirto puuhiin.
Lääkäri jolla tällä kertaa asioin oli oikein tietävä. Hän ihmetteli miksi siittiöiden rakennetta ei oltu tarkasti tutkittu, on kulemma mahdollista että siittiöiden viallisuuden vuoksi munarakkulat eivät lähtisi jakautumaan.

Olo on ollut väsynyt, puregon pistot kirvelee ja alavatsan outouttakin on ollut havaittavissa.
Eniten pelottaa keräys ja se mitä kaikki lääkkeitä minuun sen aikana tungetaan, ja että joudunko sairaala kamppeisiin pukeutumaan. Sairaala kun on minulle työpaikka, ja sen vuoksi asiakkaana olo tuntuu oudolta. Lisäksi tieto esim.lääkkeistä lisää omaa tuskaani.

Toivoisin salaa kahden alkion siirtoa, mutta  en uskalla toivoa hoidoilta mitään. Koko ajan yksi asia pyörii mielessä, tulevaisuus ja perheluku.
On huikeeta olla nyt tässä, meillä on ensimmäistä kertaa täysi toivo!

Uni tulevaisuudesta?

Ei koskenut edellisen postauksen uni ainakaan
viimeisintä kiertoa. Niin se vuoto alkoi yks kaks toispuoleisella nivuskivulla. Vuoto oli vähäistä ja kesti normaalia lyhyemmän ajan. Mutta pääasia että alko ja saatiin rattaat pyörimään.

Parin viikon päästä alkaa icsi hoito lyhyellä kaavalla. Kierto pitää keltarauhashormoonin avulla ajoittaa niin että n. Viikko ennen jouluaattoa tehdään meille ensimmäinen siirto. Vähän kyllä jännittää ja pelottaa tuottaako se tulosta.
En osaa edes kuvitella että meillä, siis MEILLÄ voisi heti tärpätä.
Sain pco labran vastauksetkin, ja kokeet oli priimaa. Joten ainakin jotain hyvää.
Nyt vaan odotetaan että aika kuluu pian!

Ihana uni

Näin unta että menimme klinikalle ja ne teki siellä raskaustestin joka oli kaksi viivaa. Molemmat viivat ilmestyi tikkuun heti ja ei ollut epäilystäkään pitikö se paikkansa!
Kaikkein parasta oli että se testi tuli tästä vikasta luomu kierrosta ennen hoitoja.
Aamulla kun heräsin en voinut muuta kun toivoa että uni olisi totta. Että pelko tulevasta olisikin ollut turha.
Unessa vatsani oli jo kauniin pyöreä, sellainen unelma tunikan alla.
Tosiasia on se että ovulaatiosta on nyt kaksi viikkoa ja kuukautisten piti alkaa. Koko viikonlopun himoitsit eräitä karkkeja joita normaalisti en mitenkään erityisesti etsi, paitsi nyt kun monta kertaa googlella niitä etsin.
Toive ajattelua varmasti kaikki, todellisuudessa soitan klinikalle heti kun vuoto vaan alkaisi jotta kierto saadaan kohdalleen ja ICSI/IVF tehtyä  n.kuukauden kuluttua.

Ajatuksia tulevasta

Olen seurannut eri blogeja jotka lapsettomuutta käsittelee, ne antaa paljon tietoa tulevasta ja saa mieli herkäksikin. On aivan mahtavaa seurata kuinka pitkät yritykset palkitaan. Mutta samalla pelkään tulevaa.
Mietin että ei meillä voi olla niin hyvä tuuri että heti ekasta hoidosta tultais raskaaksi!
Vaikka tietenkin toivon plussaa enemmän kuin muuta.
On hauska muistella suhteemme alku aikoja, sitä kuinka kaikki kukoisti ja oma yhteinen vauva oli läheinenkin haave. Tuntuu kyllä että tämä kokemus vahvistaa mutta "totta helvetissä" (kuten sairaalan lomakkeita täyttäessäni totesin) tämä kokemus parisuhteeseen vaikutta, huonollakin tavalla.
Ei ole toisen kiva vierestä seurata kun olen niin maassa että mikään ei huvita. Tai kuinka kohta kaikki hoidot ja kipu kohdistuu minuun.

Seuraavista kuukautisista pitää klinikalle soitta, mitä sitten? En edes tiedä. Siirrosta puhuttiin marraskuun loppuun. Mutta miksi lokakuussa jo pitää ottaa yhteyttä, siirtävätkö he kiertoa vai mitä?

Minulla on yksi ainoa joululahja toive...
Voi kun kaikki menisi hyvin!

Hoitojen suunnittelu -ICSI

Meille suunnitellaan ICSI hoitoa jonka lääkitys alkaa kuukauden kuluttua. Vielä yksi vuoto ja sitten seuraavasta laitetaan kaikki panokset kehiin!
En olis 2,5vuotta sitten uskonu että mun pahin pelko käy toteen. Miehelle juttelin mihin kaikkeen voidaan joutua. Hän ei siihen uskonu ja suuttui usein siihen kuinka murehdin turhia.
No, uskon että tämä "turha murehtiminen" pelastaa minut tällä hetkellä itkupotku raivareilta!
Mun mieli on rauhallinen. En oikeestaan murehdi huomista, koska tiedän että nyt saadaan apua. Vihdoin!

Toisaalta pelottaa. Pelottaa se että en usko onnistumiseen ennen kuin plussa testin nään. Pelkään sitä romahdanko jossain vaiheessa, koska nyt  tunnen itseni vahvaks.

Mietin myös sitä mistä tänään puhuimme. Mitä jos tulee tarve siirtää kaksi alkiota. Olisin toisaalta innoissaan siitä jos perheemme saisi kaksi lasta kerralla kaiken tämän odotuksen jälkeen. Mutta yhdestäkin olisin sanoinkuvaamattoman onnellinen. Moni asia vaan pyörii mielessä, vähän niinkuin välähdyksinä.

Mutta vaikka toivoa on, en usko onnistumiseen ennen kuin siihen annetaan aihetta.
Voidaan saada paras ja toivotuin joululahja tänä vuonna. Toisiko löytämäni neliapila ja kolme nähtyä tähdenlentoa onnen luoksemme?!? Toivossa on hyvä elää <3

Suunnittelukäynti lähenee

Välillä mietin miksi surra, ja miksi pumpata ittensä täyteen lääkkeitä. Ja miksi toivoa jotain mitä ei välttämättä saa.
Sitten laitan käteni vatsalleni joka on täynnä karkkeja, mieleen hiipii ajatus siitä josko siellä voisi muutakin kasvaa.
Olisi niin ihana tuntea pienet ja isotkin potkut vatsan sisällä. Haluaisin  työntää ulkona rattaita ja herätä yöllä imettämään.
Kyllä minä vielä haluan äidiksi!

Koko kesän olen ollut toiveikas ja koittanut elää hetkessä.
Enään ei ole kun reilu viikko siihen kun astellaan suunnittelu käynnille.
Toivon että päästäis jo rankempiin hoitoihin vaikka inseminaatioita onkin tehty vain yksi.
Tarkoitus oli tehdä kolme. En vaan jaksaisi pettyä huonoihin siittiö määriin sen jälkeen kun itse olen kuukauden itseäni piikittänyt aineella joka satoja euroja maksaa.
Viikko kohtaloon... En edes halua kuvitella miltä ivf:n jälkeinen nega tuntuisi.
Mutta murehditaan sitä sitten. Nyt on hyvä näin :)

kp 3

Alkoihan ne vihdoin! Pakkohan minun oli odotellessa pari testiä tehdä. Mutta tiesin kuitenkin että ihmettä ei nähdyistä tähdenlennoista huolimatta ole tapahtunut.
Jotenkin oon vaan jo niin muurautunut ajatukseen että me ei luomusti lasta saada!

Parin viikon päästä on suunnittelukäynti. Kyllä muo tuleva pelottaa. En oikeestaan edes tajuis mitä on edessä ellei kanssa sisarien blogeja olisi toisella silmällä tutkinut hetken aikaa.
Mutta vaikka tiedän mikä meitä odottaa niin mietin haluanko ihan oikeasti niin rajuja hoitoja. Eihän meillä tällähetkellä ole vaihtoehtoja... Meillä ei 26 kiertoon ole yhtään raskautta alkanu. Kait se vaan on uskottava!
Välillä tuntuu että aikaa kulunu niin paljon ja ikäero esikoiseeni on niin iso että olenko oikeasti valmis aloittamaan vauvan hoidon alusta. Nyt elämä on helppoa kun kukaan ei ole minusta riippuvainen. Elämä on vuodenkin sisällö helpottunut paljon.
Mutta sitten taas, haluan että joku on minusta riippuvainen. Haluan työnnella rattaita, syöttää ja vaihtaa vaippoja. Haluan vielä reilusti aikuisiällä kokea mitä on tulla äidiksi.
Mutta hinta mitä tästä haaveesta maksan on ehkä iso. Kyllähän oman vauvan pitääkin maksaa, mutta entäs terveysriskit. Onko niitä? Onko väärin viedä hoidot näin pitkälle...jonkun mielestä ehkä. Mutta miehenikin vuoksi olen valmis ainakin kerran yrittämään ja kattomaan miten käy ja mitä ne hoidot oikeen on.

Mieli nyt kuitenkin hyvä ja rauhallinen. Ei itketä. Mutta kun ne hoidot todennäköisesti alkaa ja jos sieltä tiputaan kaiken kokeman jälkeen alas... En haluu edes miettiä!!!

Kp.34... odottelua

Onhan nämä kierrot ennenkin venyny. Mutta on tää aina vaan niin rasittavaa. Vatsassa aina välillä tuntuu että NYT vois kohta, ehkä huomenna alkaa. Mutta ei.
Tein joskus viime viikon perjantaina (tai olisko ollut torstaina) testin kun se NIIN kuumotti kaapissa. Olihan se nega, niinkun aina. Vaikka tekoajankohta olikin hiukka aikanen.
Mutta aina tää jännittää, kun tiedän että meillä vois käydä tuuri, mitään täydellistä estettä kun ei ole. Jotenkin toivon sitä ihmettä. En vaan tiedä miten koepuhkihoito loppu vuodesta onnistuu...pakkohan sen on mutta ei se yksinkertaista tule olemaan.

Katseltiin miehen kanssa ulkona tähdenlentoja ja toivottiin hiljaa itseksemme.
Uskon että meidät vielä palkitaan, kun se oikea aika koittaa. Mutta ei tämä polku sileä ole.
Mutta meidän elämässä on niin moni asia hyvin, olemmehan me löytäneet toisemmekin.

1 ivf

Saimme tietää että olemme kunnalliselle puolelle ivf jonossa. Loppuvuodesta tapahtuisi tämä.
Toisaalta mukavaa kun tietää että tämä saattaisi päättää pari vuotta jatkuneen epäonnistumis tuskan. Mutta toisaalta toivon ihmettä. En oo mikään lääkkeiden paras kaveri. Ja nuo isot lääkemäärät ei pistä hymyä huulille.

Huomenna ajattelin soittaa yksityiselle klinikallemme että tekiskö ne inseminaation ilman lääkkeitä... Sitä voisin vielä kokeilla, mutta ilman lääkemäärää. En välttämättä näe muille kun keltarauhashirmoonille tarvetta...ja kalliit pistot tuntuu turhilta. Inseminaatioiden ennuste muutenkin epävarmam heikko.

Päivä kerrallaan :)

Kiva päivä

On ollut mukava olla pari päivää vapailla. Oon tehny kivoja ale löytöjä ja remontoinut koti nurkkia rakkaan mieheni kanssa. Olen himosisustaja joka tykkää välillä pistää nurkat uuteen uskoon. Siistiäkin pitäisi olla, vaan ei se aina onnistu.

Suunnittelen/haaveilen myös uuden auton ostoa, vanhan petturin tilalla. Ja onhan se tuleva syksykin on kovasti mielessä.

Niin paljon jänniä asioita tuo syksy meille tullesssan...
Voi kun sen kauan kaipaamankin paketinkin....

Mutta nyt koitan keskittyä siihen mitä on ja nauttia elämästä tässä ja nyt. Välillä vaan tulee niitä hetkiä. Mutta onneksi hyviä päiviä on enemmän :)

omaa aikaa

Täydellisestä ovulaatiosta uuteen kiertoon. Ei siis raskautta kierrosta jonka yritus  nro. oli 28!! Muita blogeja (linkit oikealla) olen lukenut luovuttamisen makuja ja niitä täälläkin selkeästi ilmassa.

Vaatekaapissani on pussi kuitteineen. Pussissa on pienet vaatteet jotka ostimme kaupunki vierailulta vuosi sitten. Vaatteet olisi yhteisen vauvamme kotiutumis vaatteet. Varastossa on myös laatikollinen vaatteita joita olen esikoisen vauva ajoilta säästänyt.
7 vuotta sitten mietin että haluaisin kolmannen lapseni sitten kun esikoinen on kouluun menossa. Nyt on se syksy.
Tilanteesta vaikeamman tekee sen että minulla ja nykyisellä miehelläni ei ole yhteisiä lapsia. Mieheni on lapseton!
Olen yli onnellinen tässä tilanteessa siitä että olen 19 vuotiaana saanut esikoiseni. Olen omistanut elämäni perheelle, lapsilleni ja silti saanut itselleni hyvän koulutuksen. Minulla on perjaatteessa kaikki se mistä olen haaveillut.

Mutta on lohdutonta kun kaikki ympärillä hehkuttaa vauva onneaan ja itse ei yli kahden vuoden yrittämisen jälkeen tule raskaaksi.

Näen unia että silitän vauva mahaani. Ja nyt vain haaveilen vauvasta, mutta en suunnittele mitään sen varaan. Pohdin eri opiskelu vaihtoehtoja tulevaisuuteen ja suunnittelen kodin muutos töitä yms.

Lapsettomuushoitoja en ole paljon kesän aikana miettinyt. En haluaisi inseminaatioota enään, ainakaan muuten kuin luonnolliseen kiertoon. Tuntuu turhalta maksaa paljon rahaa kun siemenneste h hetkellä saattaa olla tyhjää täys. Koeputkihedelmöityksiin olen jo mieleni siirtänyt, ja syksylle olisi yksi aika sovittuna kunnalliselle puolelle. En vaan tajuu miks polikäyntejä vieläkin tarvii. Ollaan vuos käyty polilla ilma yhtäkään hoitoa!

Elämä on kaikesta huolimatta hyvää, vaikka välillä masentaa ja kaikki tuntuu raskaalta.
Toivotaan ilmeitä, mutta ei mietitä tulevaa...