H hetki lähestyy

viimeisiä päiviä/viikkoja mennään. Raskaus on ollut pelonsekainen ja onnellinen. Kaikki on mennyt pääpiirteittäin hyvin, varhaiset supistukset ovat pitäneet minut melko lailla varpaillaan ja varovaisesti on tullu otettua.
Vauvalle on kaikki hankinnat tehty ja nyt vain odotellaan.
Tuntuu epätodelliselta miten vuoden takainen romahdus on saamassa onnellisen päätöksen ja me meidän kauan odotettu lapsi.
Rakkaus pientä kohtaan on jo aivan valtavan suurissa mittakaavoissa eikä tätä kiitollisuutta voi sanoin kuvata. Kunhan kaikki nyt vaan menee hyvin loppuun asti...
Koitan päivisin ottaa rennosti ja ihailla isoa mahaani sekä ottaa ilolla vastaan jokainen liike sen sisällä.
Kohta katseemme vihdoin kohtaa, maltamme tuskin odottaa ❤

Mitä meille kuuluu?

Eipä ole pitkään aikaan tullut tänne päivityksiä. Vaikka paljon uutisia olisikin ollut.


Marraskussa 2014 sulatettiin pakkasukot jotka olivat ensimmäisestä icsistä tallella. Kolmesta vain yksi selvisi siirtoon, eikä sekään tarrannut kiinni.


Vihaa ja tuskaa täynnä hakeuduimme samantien maamme parhaalle privaatti klinikalle jossa aivan ihana lääkäri otti meidät vastaan. Päässämme soi vaan levy "emme anna periksi, nyt tai ei koskaan, maksaa mitä maksaa"! Siitä alkoi matka kohti kolmatta koeputkihedelmöitystämme!


Koko hoito oli täynnä hyvää virettä ja meillä oli lääkäriimme täysi luotto. Niin hyvää palvelua mitä saimme/olemme saanet kyseiseltä klinikalta emme ole muualta saaneet ja sydämeni oli aivan pakahtua onnen tunteisiin koko hoiton ajan.


Yhteistuumin lääkärin kanssa teimme rohkeita lääkelisäyksiä ja otimme mm.keräysaikataulun kanssa varman päälle.
Lopputuloksena oli 8hedelmöittynyttä alkiota joista 2 jakautui blastokysti vaiheeseen.


Siirsimme blastoista toisen (toinen vaati yhden päivän pidemmän viljely ajan ennen lopullista bladtovaihetta) ja toinen meni pakkaseen. Kovasti siinä mietti että mitä jos nämäkään kaksi ei meille lasta tuo, mutta toisin kävi.
Onneksi emme odottaneet naisteklinikan jonon edistymistä...sieltä ei nimittäin ole vieläkään kirjettä tullut!


Tämä joulukuussa siirretty suuri toivomme tarrasi heti kiinni ja on edelleenkin mahassani, potkii jo melko lujasti. Kesän lopulla meidän lapsettomuusmatkamme saa toivottavasti vihdoin onnellisen lopun ❤ Raskaus on mennyt hyvin ja vauvalla vaikuttaa kaikki olevan hyvin.
Pikkuhiljaa uskaltaa jo unelmoida ja tehdä hankintoja meidän pienelle. Vaikeeta on ollut käsittää, että tämä todella on totta... Mutta kyllä tämä on!

Sairaalassa

Olen luopunut toivosta, vaikka sitä vielä on. Jokin tulehdus ilmeisesti aiheutaa vuodon kohdusta ja kohdun kaulan päällä on iso hyytymä jonka vuoksi kohtu supistelee.
Aamulla ultrassa oli kuitenkin vielä meidän pieni "toivomne" nähtävissä. Joten ihme olisi vielä mahdollinen.
Nyt seuraillaan tilannetta ja lääkitään emättimeen.
Jos keskenmeno tulee on se luultavasti tulehduksen syy, miten turhauttavalta tuntuu. Mutta on tämä "toivo" jokatapauksessa aikamoinen taistelija, vuoto ollut niin massiivista.
Aika näyttää. Onhan tässä jo muutamat itkut itketty.

Valuuko toivo pois? edit. Elämä VALUU reisille

Verinen vuoto alkoi, soitin lääkäriin ja ultrassa oli kaikki niinkuin näin pienillä viikoilla voi olla. Ei siis vielä sykettä. Illalla vuoto kuitenkin lisääntyi ja kipulääkettä kramppikipuihinkin oli pakko ottaa. Valuuko pieni ihmeemme siis pytystä alas?!?
Vielä en hyytymiä ole nähnyt, kirkasta verta vain. Mutta jotenkin vaisto sanoo että ei kaikki voi olla hyvin tällasen verenvuodon vuoksi.

Olen sanaton, miten me jaksamme taas aloittaa hoidot tämän jälkeen.
Toivon ihmettä ja sitä että pieni taistelija selviäisi tästä kaikesta. Mutta pelkään pahinta...

Edit. Kyllä tää vaan on totta. Verta valuu tiputtamalla. En nyt jaksa sairaalaan yöksi lähteä. Huomenna menen tämän kaiken pahan kuulemaan... Luget sai jäädä kaappiin. Ei siitä enään hyötyä ole. Epäreilua!!! Mitä tein väärin?! Miksi ei vieläkää?!?

2,5 vuotta

...otsikon mukaisesti 2,5 vuotta olen toivonut kahta viivaa testiin (kukapa ei toivoisi pitkän yrityksen jälkeen). Olen itkenyt, luopunut toivosta, tuskastunut ja taas uskonut ihmeeseen.

Nyt olen onnellinen, joulupäivänä testiin ilmestyi lyhyen odotuksen jälkeen kaksi viiva, testiviivakin oli kahdessa päivässä hieman vahvistunut. Ensimmäinen ICSI antoi meille plussan, toivon omasta yhteisestä lapsesta.
En ymmärrä tätä todeksi, odotan ultraa jotta voin itkeä onnesta ja olla onnellinen siitä mikä toivottavasti käy todeksi.