Eipä ole pitkään aikaan tullut tänne päivityksiä. Vaikka paljon uutisia olisikin ollut.
Marraskussa 2014 sulatettiin pakkasukot jotka olivat ensimmäisestä icsistä tallella. Kolmesta vain yksi selvisi siirtoon, eikä sekään tarrannut kiinni.
Vihaa ja tuskaa täynnä hakeuduimme samantien maamme parhaalle privaatti klinikalle jossa aivan ihana lääkäri otti meidät vastaan. Päässämme soi vaan levy "emme anna periksi, nyt tai ei koskaan, maksaa mitä maksaa"! Siitä alkoi matka kohti kolmatta koeputkihedelmöitystämme!
Koko hoito oli täynnä hyvää virettä ja meillä oli lääkäriimme täysi luotto. Niin hyvää palvelua mitä saimme/olemme saanet kyseiseltä klinikalta emme ole muualta saaneet ja sydämeni oli aivan pakahtua onnen tunteisiin koko hoiton ajan.
Yhteistuumin lääkärin kanssa teimme rohkeita lääkelisäyksiä ja otimme mm.keräysaikataulun kanssa varman päälle.
Lopputuloksena oli 8hedelmöittynyttä alkiota joista 2 jakautui blastokysti vaiheeseen.
Siirsimme blastoista toisen (toinen vaati yhden päivän pidemmän viljely ajan ennen lopullista bladtovaihetta) ja toinen meni pakkaseen. Kovasti siinä mietti että mitä jos nämäkään kaksi ei meille lasta tuo, mutta toisin kävi.
Onneksi emme odottaneet naisteklinikan jonon edistymistä...sieltä ei nimittäin ole vieläkään kirjettä tullut!
Tämä joulukuussa siirretty suuri toivomme tarrasi heti kiinni ja on edelleenkin mahassani, potkii jo melko lujasti. Kesän lopulla meidän lapsettomuusmatkamme saa toivottavasti vihdoin onnellisen lopun ❤ Raskaus on mennyt hyvin ja vauvalla vaikuttaa kaikki olevan hyvin.
Pikkuhiljaa uskaltaa jo unelmoida ja tehdä hankintoja meidän pienelle. Vaikeeta on ollut käsittää, että tämä todella on totta... Mutta kyllä tämä on!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lääkäri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lääkäri. Näytä kaikki tekstit
tiistai 21. huhtikuuta 2015
sunnuntai 12. tammikuuta 2014
Niin kauan toivottu mahdoton(ko)
Lääkkellisen tyhjennyksen tein, ja vaikka kaikki keski vain muutaman tunnin oli se tuskaa.
Otin kipulääkkeen samanaikaisesti "tappo lääkkeiden" kanssa, ja luojalle kiitos siitä.
Kivut alkoivat n.30min lääkkeen otosta ja kasvoivat kasvamistaan. Ne olivat kamalia synnytys kipuja jotka tuntuivat selässä asti.
Kipuhuipussa kävelin vessaan jolloin tuskissani täristen tunsin kuinka kauan odotettu toiveemme valui pönttöön.
Siihen loppuivat kivut!
En voi sanoa että olo olisi vieläkään hyvä, hemoglobiini on reippaasti laskussa ja lämpökin kohoamassa. Melkoinen väsymys painaa, mutta vuoto ja kivut on onneksi lähes loppu.
Ensi viikolla kävelen vielä tuomiolle katsomaan olisiko kohtu vihdoin tyhjentynyt.
Jaksan hyvin päivä kerrallaan. En jaksa miettiä hoitoja, pelkään jos joutuisin tämän kaiken vielä joskus kokemaan. En jaksa...
En tiedä mistä tämä keskenmeno johtui. Vuota alkoi niukkana keskellä kaupunkia ja illalla sekä seuraavana päivänä kaikki oli vielä hyvin. Mutta loppu ei ollut hyvä. Vuoto vaan jatkui ja jatkui ja kohtu supisteli.
Yksi elämäni pisimmistä viikoista. Onneksi se kohta on ohi, kuiten onni ja toivokin (ainakin hetkeksi).
Otin kipulääkkeen samanaikaisesti "tappo lääkkeiden" kanssa, ja luojalle kiitos siitä.
Kivut alkoivat n.30min lääkkeen otosta ja kasvoivat kasvamistaan. Ne olivat kamalia synnytys kipuja jotka tuntuivat selässä asti.
Kipuhuipussa kävelin vessaan jolloin tuskissani täristen tunsin kuinka kauan odotettu toiveemme valui pönttöön.
Siihen loppuivat kivut!
En voi sanoa että olo olisi vieläkään hyvä, hemoglobiini on reippaasti laskussa ja lämpökin kohoamassa. Melkoinen väsymys painaa, mutta vuoto ja kivut on onneksi lähes loppu.
Ensi viikolla kävelen vielä tuomiolle katsomaan olisiko kohtu vihdoin tyhjentynyt.
Jaksan hyvin päivä kerrallaan. En jaksa miettiä hoitoja, pelkään jos joutuisin tämän kaiken vielä joskus kokemaan. En jaksa...
En tiedä mistä tämä keskenmeno johtui. Vuota alkoi niukkana keskellä kaupunkia ja illalla sekä seuraavana päivänä kaikki oli vielä hyvin. Mutta loppu ei ollut hyvä. Vuoto vaan jatkui ja jatkui ja kohtu supisteli.
Yksi elämäni pisimmistä viikoista. Onneksi se kohta on ohi, kuiten onni ja toivokin (ainakin hetkeksi).
maanantai 6. tammikuuta 2014
Sairaalassa
Olen luopunut toivosta, vaikka sitä vielä on. Jokin tulehdus ilmeisesti aiheutaa vuodon kohdusta ja kohdun kaulan päällä on iso hyytymä jonka vuoksi kohtu supistelee.
Aamulla ultrassa oli kuitenkin vielä meidän pieni "toivomne" nähtävissä. Joten ihme olisi vielä mahdollinen.
Nyt seuraillaan tilannetta ja lääkitään emättimeen.
Jos keskenmeno tulee on se luultavasti tulehduksen syy, miten turhauttavalta tuntuu. Mutta on tämä "toivo" jokatapauksessa aikamoinen taistelija, vuoto ollut niin massiivista.
Aika näyttää. Onhan tässä jo muutamat itkut itketty.
Aamulla ultrassa oli kuitenkin vielä meidän pieni "toivomne" nähtävissä. Joten ihme olisi vielä mahdollinen.
Nyt seuraillaan tilannetta ja lääkitään emättimeen.
Jos keskenmeno tulee on se luultavasti tulehduksen syy, miten turhauttavalta tuntuu. Mutta on tämä "toivo" jokatapauksessa aikamoinen taistelija, vuoto ollut niin massiivista.
Aika näyttää. Onhan tässä jo muutamat itkut itketty.
maanantai 9. joulukuuta 2013
Punktio
Saalis oli 17 munarakkulaa joiden kokoa en vielä tiedä, osa kuitenkin hyvin pieniä. Osa rakkuloista jäi vielä sisälle koska ne olivat vaarallisen lähellä verisuonia eikä niitä sen vuoksi saatu pois.
Loppu viikko tuli sairaslomaa hyperstimulaation vuoksi. Typerää harmitella saikun pituutta, mutta koska satun olemaan viimeisessä harjoittelussani ja olin varautunut maks.3 päivän sairaslomaan asia hieman vaivaa mieltäni. Olen kuitenkin lukenut että raskautuminen voisi hyperstimulaation vuoksi epäonnistua joten lienee aiheellista ottaa asia vakavasti. Nyt pitäis sitten vaan levätä ja juoda jotta tila ei tästä pahenisi.
Tällä hetkellä olo on kuin kipeällä ilmapalolla. Vatsan seutu on niin turvoksissa että vois kuvitella että olen jo raskaana. Lisäksi punktion jälkeiset kivut vetää aikalailla kippuralle. Valmistauduin kipuun, mutta en tiennyt että se olisi tällaista. Vasenta puolta kyllä ronkittiin aika tavalla ja se puoli onkin nyt kipeämpi...
Siittiö saalis ei ollut hulppea, mutta meille tehdään icsi joten sillä ei väliä.
Odotan huomista puhelinsoittoa jotta kuulen onko meidän vauvat lähteny jakautumaan vai ei. Ja keskiviikkona sitten siirtoon jos kaikki menee hyvin.
Loppu viikko tuli sairaslomaa hyperstimulaation vuoksi. Typerää harmitella saikun pituutta, mutta koska satun olemaan viimeisessä harjoittelussani ja olin varautunut maks.3 päivän sairaslomaan asia hieman vaivaa mieltäni. Olen kuitenkin lukenut että raskautuminen voisi hyperstimulaation vuoksi epäonnistua joten lienee aiheellista ottaa asia vakavasti. Nyt pitäis sitten vaan levätä ja juoda jotta tila ei tästä pahenisi.
Tällä hetkellä olo on kuin kipeällä ilmapalolla. Vatsan seutu on niin turvoksissa että vois kuvitella että olen jo raskaana. Lisäksi punktion jälkeiset kivut vetää aikalailla kippuralle. Valmistauduin kipuun, mutta en tiennyt että se olisi tällaista. Vasenta puolta kyllä ronkittiin aika tavalla ja se puoli onkin nyt kipeämpi...
Siittiö saalis ei ollut hulppea, mutta meille tehdään icsi joten sillä ei väliä.
Odotan huomista puhelinsoittoa jotta kuulen onko meidän vauvat lähteny jakautumaan vai ei. Ja keskiviikkona sitten siirtoon jos kaikki menee hyvin.
maanantai 9. syyskuuta 2013
Hoitojen suunnittelu -ICSI
Meille suunnitellaan ICSI hoitoa jonka lääkitys alkaa kuukauden kuluttua. Vielä yksi vuoto ja sitten seuraavasta laitetaan kaikki panokset kehiin!
En olis 2,5vuotta sitten uskonu että mun pahin pelko käy toteen. Miehelle juttelin mihin kaikkeen voidaan joutua. Hän ei siihen uskonu ja suuttui usein siihen kuinka murehdin turhia.
No, uskon että tämä "turha murehtiminen" pelastaa minut tällä hetkellä itkupotku raivareilta!
Mun mieli on rauhallinen. En oikeestaan murehdi huomista, koska tiedän että nyt saadaan apua. Vihdoin!
Toisaalta pelottaa. Pelottaa se että en usko onnistumiseen ennen kuin plussa testin nään. Pelkään sitä romahdanko jossain vaiheessa, koska nyt tunnen itseni vahvaks.
Mietin myös sitä mistä tänään puhuimme. Mitä jos tulee tarve siirtää kaksi alkiota. Olisin toisaalta innoissaan siitä jos perheemme saisi kaksi lasta kerralla kaiken tämän odotuksen jälkeen. Mutta yhdestäkin olisin sanoinkuvaamattoman onnellinen. Moni asia vaan pyörii mielessä, vähän niinkuin välähdyksinä.
Mutta vaikka toivoa on, en usko onnistumiseen ennen kuin siihen annetaan aihetta.
Voidaan saada paras ja toivotuin joululahja tänä vuonna. Toisiko löytämäni neliapila ja kolme nähtyä tähdenlentoa onnen luoksemme?!? Toivossa on hyvä elää <3
En olis 2,5vuotta sitten uskonu että mun pahin pelko käy toteen. Miehelle juttelin mihin kaikkeen voidaan joutua. Hän ei siihen uskonu ja suuttui usein siihen kuinka murehdin turhia.
No, uskon että tämä "turha murehtiminen" pelastaa minut tällä hetkellä itkupotku raivareilta!
Mun mieli on rauhallinen. En oikeestaan murehdi huomista, koska tiedän että nyt saadaan apua. Vihdoin!
Toisaalta pelottaa. Pelottaa se että en usko onnistumiseen ennen kuin plussa testin nään. Pelkään sitä romahdanko jossain vaiheessa, koska nyt tunnen itseni vahvaks.
Mietin myös sitä mistä tänään puhuimme. Mitä jos tulee tarve siirtää kaksi alkiota. Olisin toisaalta innoissaan siitä jos perheemme saisi kaksi lasta kerralla kaiken tämän odotuksen jälkeen. Mutta yhdestäkin olisin sanoinkuvaamattoman onnellinen. Moni asia vaan pyörii mielessä, vähän niinkuin välähdyksinä.
Mutta vaikka toivoa on, en usko onnistumiseen ennen kuin siihen annetaan aihetta.
Voidaan saada paras ja toivotuin joululahja tänä vuonna. Toisiko löytämäni neliapila ja kolme nähtyä tähdenlentoa onnen luoksemme?!? Toivossa on hyvä elää <3
maanantai 29. heinäkuuta 2013
1 ivf
Saimme tietää että olemme kunnalliselle puolelle ivf jonossa. Loppuvuodesta tapahtuisi tämä.
Toisaalta mukavaa kun tietää että tämä saattaisi päättää pari vuotta jatkuneen epäonnistumis tuskan. Mutta toisaalta toivon ihmettä. En oo mikään lääkkeiden paras kaveri. Ja nuo isot lääkemäärät ei pistä hymyä huulille.
Huomenna ajattelin soittaa yksityiselle klinikallemme että tekiskö ne inseminaation ilman lääkkeitä... Sitä voisin vielä kokeilla, mutta ilman lääkemäärää. En välttämättä näe muille kun keltarauhashirmoonille tarvetta...ja kalliit pistot tuntuu turhilta. Inseminaatioiden ennuste muutenkin epävarmam heikko.
Päivä kerrallaan :)
Toisaalta mukavaa kun tietää että tämä saattaisi päättää pari vuotta jatkuneen epäonnistumis tuskan. Mutta toisaalta toivon ihmettä. En oo mikään lääkkeiden paras kaveri. Ja nuo isot lääkemäärät ei pistä hymyä huulille.
Huomenna ajattelin soittaa yksityiselle klinikallemme että tekiskö ne inseminaation ilman lääkkeitä... Sitä voisin vielä kokeilla, mutta ilman lääkemäärää. En välttämättä näe muille kun keltarauhashirmoonille tarvetta...ja kalliit pistot tuntuu turhilta. Inseminaatioiden ennuste muutenkin epävarmam heikko.
Päivä kerrallaan :)
tiistai 5. helmikuuta 2013
Edistystä
Ensimmäistä kertaa vajaan vuoden sisään ei ollut paha mieli kun lääkärin huoneesta ulos kävelin. Tuntui että kerrankin joku ymmärtää ajan kulun ja sen miten liian pitkä aika murentaa toivoa.
Nyt saatiin lupaus että parin tutkimuksen jälkeen päästään polullamme eteenpäin. Seuraavana on vuorossa ultraääni jossa tarkastetaan munajohtimien aukiolo ja sen jälkeen verikokeita.
Vaikka ajatus ehkä hieman pelottaakin on huojentavaa kuulla että seuraavaksi kokeillaan inseminaatiota (jos tulevissa kokeissa ei vikaa) ja siitä sitten jatketaan eri hoitomuotoihin jos ei tärppää.
Kuulostihan se hyvältä kun osaava lääkäri sanoi että "ei saa luovuttaa" ja että pitää vaan jatkaa hoitoja sinnikkäästi. Monet kulemma lopettavat liian aikaisin.
Itse olen miettinyt että jatkan/jatkamme niin kauan kuin se hyvältä tuntuu. Näin etukäteen ajsteltuna en voisi kuvitella että jaksain montaa vuotta juosta hoidoissa jotka rankkoja niin henkisesti kuin fyysisestikkin.
Mutta kait sitä avoimella mielellä ja päivä kerrallaan asenteella pärjää pitkälle??
Nyt saatiin lupaus että parin tutkimuksen jälkeen päästään polullamme eteenpäin. Seuraavana on vuorossa ultraääni jossa tarkastetaan munajohtimien aukiolo ja sen jälkeen verikokeita.
Vaikka ajatus ehkä hieman pelottaakin on huojentavaa kuulla että seuraavaksi kokeillaan inseminaatiota (jos tulevissa kokeissa ei vikaa) ja siitä sitten jatketaan eri hoitomuotoihin jos ei tärppää.
Kuulostihan se hyvältä kun osaava lääkäri sanoi että "ei saa luovuttaa" ja että pitää vaan jatkaa hoitoja sinnikkäästi. Monet kulemma lopettavat liian aikaisin.
Itse olen miettinyt että jatkan/jatkamme niin kauan kuin se hyvältä tuntuu. Näin etukäteen ajsteltuna en voisi kuvitella että jaksain montaa vuotta juosta hoidoissa jotka rankkoja niin henkisesti kuin fyysisestikkin.
Mutta kait sitä avoimella mielellä ja päivä kerrallaan asenteella pärjää pitkälle??
perjantai 1. helmikuuta 2013
Uneni kaunein ja todellisuus
Heräsin aamulla väsyneenä. Näin unta pienestä pojasta joka oli meidän
oma.
Elin unesssa mukana niin vahvasti ja se tuntui hyvin todelliselta. Ehkä joku päivä, ajattelin.
Se on kumma miten sitä seuraa oman kehon toimintaa ja aina toivoo (vaikka miten monta pettymystä olisinkin takana) sen päiväisen närästyksen ja pahoinvoinnin johtuvan pienestä katkaravusta vatsan pohjalla.
Sitten kun se todellisuus taas valkenee niin tuntuu ettei kukaan ymmärrä miltä juuri sillä hetkellä tuntuu. Ei sitä ajattele että "No ensi kierrossa", sitä kun jo tietää että sen ihmeen todennäisyys ei ole suuri kun on pettunyt n.20 kertaa!
Tuo 20:han näyttää aika pieneltä tässä mustaa valkoisella mutta kyllä siihen on paljon mahtunut!
Jos sen 20 kertaa kääntää 1vuodeksi ja 8kuukaudeksi niin se kuulostaa varmasti pitkälle, ainakin heille joilla tärppää ensimmäisellä tai toisella kerralla.
Sitten taas he jotka pettyvät yli 40 kertaa tai koko loppuelämäkseen... Sitä en uskalla edes miettiä.
Voin vain kuvitella miten monta henkistä alamäkeä siihen aikaan mahtuu. Olen miettinyt sitä jos jokin päivä tulisi tarve hyväksyä tilanne.
Todellisuudessa en pysty sellaista vielä edes kuvittelemaan.
Kävimme lääkärin vastaanotolla ja iloksemme siellä oli vastassa vanhempi lääkäri joka tiesi mistä puhui. Oli ilo kuunnella kun joku vihdoin pisti asioihin vauhtia. Mies on nyt tutkittu ja muutosta parempaan oli nyt selkeäst tapahtunut. Toisin sanoen ensimmäinen siemennestenäyte oli tyhjää täys ja tämä toinen sisälsikin jo elämää.
Seuraavan kuukauden aikana pääsen katsomaan onko
munajohtimeni varmasti auki ja miten hormoonit toimii ja sen jälkeen jos mitään ei ilmene niissä kokeissa niin inseminaatiota ensin kokeillaa.
Jännittävää mutta mukavaa että jotain vihdoin tapahtuu.
Elin unesssa mukana niin vahvasti ja se tuntui hyvin todelliselta. Ehkä joku päivä, ajattelin.
Se on kumma miten sitä seuraa oman kehon toimintaa ja aina toivoo (vaikka miten monta pettymystä olisinkin takana) sen päiväisen närästyksen ja pahoinvoinnin johtuvan pienestä katkaravusta vatsan pohjalla.
Sitten kun se todellisuus taas valkenee niin tuntuu ettei kukaan ymmärrä miltä juuri sillä hetkellä tuntuu. Ei sitä ajattele että "No ensi kierrossa", sitä kun jo tietää että sen ihmeen todennäisyys ei ole suuri kun on pettunyt n.20 kertaa!
Tuo 20:han näyttää aika pieneltä tässä mustaa valkoisella mutta kyllä siihen on paljon mahtunut!
Jos sen 20 kertaa kääntää 1vuodeksi ja 8kuukaudeksi niin se kuulostaa varmasti pitkälle, ainakin heille joilla tärppää ensimmäisellä tai toisella kerralla.
Sitten taas he jotka pettyvät yli 40 kertaa tai koko loppuelämäkseen... Sitä en uskalla edes miettiä.
Voin vain kuvitella miten monta henkistä alamäkeä siihen aikaan mahtuu. Olen miettinyt sitä jos jokin päivä tulisi tarve hyväksyä tilanne.
Todellisuudessa en pysty sellaista vielä edes kuvittelemaan.
Kävimme lääkärin vastaanotolla ja iloksemme siellä oli vastassa vanhempi lääkäri joka tiesi mistä puhui. Oli ilo kuunnella kun joku vihdoin pisti asioihin vauhtia. Mies on nyt tutkittu ja muutosta parempaan oli nyt selkeäst tapahtunut. Toisin sanoen ensimmäinen siemennestenäyte oli tyhjää täys ja tämä toinen sisälsikin jo elämää.
Seuraavan kuukauden aikana pääsen katsomaan onko
munajohtimeni varmasti auki ja miten hormoonit toimii ja sen jälkeen jos mitään ei ilmene niissä kokeissa niin inseminaatiota ensin kokeillaa.
Jännittävää mutta mukavaa että jotain vihdoin tapahtuu.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)