Voihan ahdistus sentään

Olen ihan varma että vaikka meidän kolme pakastealkiota selviäisi sulatuksesta kohtuun tulee ne menemään kesken.
Olen ihan varma että meillä on lääkärin mainitsema virhe siittiöiden dnassa joka aiheuttaa sen ettei hedelmöittyneet alkiot kehity.
Kaikki meidän yli tusina munarakkuloita hedelmöittyi. Mutta vain neljä jatkoi jakautumista joista paras nelisoluinen "kuoli kohtuuni". Kolme muuta alkiota ovat vain kaksisoluisia.
Pelottaa mennä pakastealkion siirtoon siksi että en halua kokea kahden viikon sairaslomaa keskenmenon takia. En halua synnyttää verta lääkkeiden avulla enkö halua maata sairaalan osastolla synnyttäneiden keskellä.
Tämä kaikki on niin väärin.
Haluan muuttaa muualle, haluan täyttää kalenterini kaikella mahdollisella etten vain muistaisi että olemme kohta yrittäneet kolme(!!!) vuotta tulla raskaaksi. Miksi onni piti viedä meiltä pois?!? En osaa edes surra..Mutta en  jaksaisi jatkaa tätä tuntematonta matkaakaa.

Niin kauan toivottu mahdoton(ko)

Lääkkellisen tyhjennyksen tein, ja vaikka kaikki keski vain muutaman tunnin oli se tuskaa.
Otin kipulääkkeen samanaikaisesti "tappo lääkkeiden" kanssa, ja luojalle kiitos siitä.

Kivut alkoivat n.30min lääkkeen otosta ja kasvoivat kasvamistaan. Ne olivat kamalia synnytys kipuja jotka tuntuivat selässä asti.
Kipuhuipussa kävelin vessaan jolloin tuskissani täristen tunsin kuinka kauan odotettu toiveemme valui pönttöön.
Siihen loppuivat kivut!

En voi sanoa että olo olisi vieläkään hyvä, hemoglobiini on reippaasti laskussa ja lämpökin kohoamassa. Melkoinen väsymys painaa, mutta vuoto ja kivut on onneksi lähes loppu.

Ensi viikolla kävelen vielä tuomiolle katsomaan olisiko kohtu vihdoin tyhjentynyt.

Jaksan hyvin päivä kerrallaan. En jaksa miettiä hoitoja, pelkään jos joutuisin tämän kaiken vielä joskus kokemaan. En jaksa...

En tiedä mistä tämä keskenmeno johtui. Vuota alkoi niukkana keskellä kaupunkia ja illalla sekä seuraavana päivänä kaikki oli vielä hyvin. Mutta loppu ei ollut hyvä. Vuoto vaan jatkui ja jatkui ja kohtu supisteli.
Yksi elämäni pisimmistä viikoista. Onneksi se kohta on ohi, kuiten onni ja toivokin (ainakin hetkeksi).

Nyt se on varmaa

Hcg oli laskenu roimasti, hyvä niin. Itse tunnen sen olossani ja tiesin jo aikoja sitten ettei kaikki ole kunnossa. Ultrassa nähtiin että kohtu täynnä epämääräistä hyytymää...Selvä peli. Ei mitään merkkejä raskaudesta. Tämä meni kesken. Olisikin ollut liian hyvää ollakseen totta.
Sain tyhjennys ja kipulääkkeet  kotiin, osastolle en halunnut!
Nyt vaan toivotaan että kaikki valuu pois jotta ei sinne kaavintaan tarvitse mennä.

Kaikki, kaikki sitä pitääkin kokea.

Lääkäri ihmetteli mistä johtui että 17alkiosta vain 8 hedelmöittyi, sitä emme tiedä!
Onneks pakkasessa on kuitenkin kolme alkiota. Toivottavasti niillä päästäisi pidemmälle kuin nyt. Toivossa on hyvä elää, en halua romahtaa enkä edes itkeä enään. Onneksi olen itse tässä enkä missään teholla. Aika näyttää tuleeko tämä uniin.
Illalla otan lääkkeen ja toivon parasta...sitä ennen pitää pari juttua vielä hoitaa.

Jatkuva vuoto, hematooma

En olisi uskonut sitä miten pitkä ja vaikea tästä tiestä taas tuli. Luulin että meillä jo tarpeeksi vastoinkäymisiä oli.
Mutta ilmeisesti ei. Tämä epävarmuus on todella hirveää. Lääkärit ei ole 100% luopunut toivosta koska puhuivat kaavinnasta vasta ensiviikolla jolloin kontrolloidaan matalana ollut hcg. Lääkärien toiminta on ollut mielestäni ala arvoista. Kukaan ei ole minulle tätä tilanne selittänyt tai puhut asioista oikealla nimellä. Kaikki vaan hiljaa mumisee, pitää meitä epätietosuudessa ja odotuttaa. Paras oli kun lääkäri lopetti kaikki lääkkeet, myös lugesterolin kuin seinään! Voin kertoa että käytän lugeja (vaikka ne turhia olis) kunnes joku sanoo totuuksia minulle. Antibiiotinkin lopetti vaikka vuodossa oli aluksi pahaa hajua, mitäköhän riskejä siitä minulle voikaan aiheutua...

Ollaan keksitty itsellemme teoria jonka mukaan sikiö ja syke ei vielä välttämättä näkyisikään, eli jos alkio olisi kiinnittynyt viikkoa myöhemmin. Voisihan se ihan mahdollista ollakkin, se selittäisi vuodon pari päivää ennen testipäivää sekä haalean plussan joka vahvistui testipäivän jälkeen.
Kohtuni suulla on iso hematooma joka vuotaa kokoajan, välillä enemmän hulahtelee ja välillä vain vähän. Muuta vaihtoehtoa ei ole kuin levätä, toivoa ihmettä ja odottaa. Jos ensi viikolla elonmerkkejä ei vieläkään näy niin imukaavinta olisi tässä tapauksessa ainoa vaihtoehto.
Olen siis ainakin ollut raskaana, mutta nyt en enään tiedä mistään mitään...

En tiedä kirjoitanko tätä itselleni vai lukeeko näitä ketään. Mutta olen avoimesti tilanteestamme kaikille kertonut, se tekee minulle tästä kaikesta helpompaa. Puhuminen auttaa minua, siksi tämä ei tunnu niiiiin raskaalta. Lisäksi kaikki toisten vastoinkäymiset lisää omaa onnea silloin kun asiat on hyvin. Välillä on elämässä pysähdyttävä miettimään omaa onnellisuuttaan.

Tällä hetkellä suurin pelko on leikkaussaliin joutumisesta (unessa tehdään) ja siitä että itse kaikesta selviän. En edes tiennyt tällaisesta  vuoto jutusta ennen tätä omaa kokemustani, voin kertoa että en toivo tällaista piinaa kenellekkään!!

Sairaalassa

Olen luopunut toivosta, vaikka sitä vielä on. Jokin tulehdus ilmeisesti aiheutaa vuodon kohdusta ja kohdun kaulan päällä on iso hyytymä jonka vuoksi kohtu supistelee.
Aamulla ultrassa oli kuitenkin vielä meidän pieni "toivomne" nähtävissä. Joten ihme olisi vielä mahdollinen.
Nyt seuraillaan tilannetta ja lääkitään emättimeen.
Jos keskenmeno tulee on se luultavasti tulehduksen syy, miten turhauttavalta tuntuu. Mutta on tämä "toivo" jokatapauksessa aikamoinen taistelija, vuoto ollut niin massiivista.
Aika näyttää. Onhan tässä jo muutamat itkut itketty.

Valuuko toivo pois? edit. Elämä VALUU reisille

Verinen vuoto alkoi, soitin lääkäriin ja ultrassa oli kaikki niinkuin näin pienillä viikoilla voi olla. Ei siis vielä sykettä. Illalla vuoto kuitenkin lisääntyi ja kipulääkettä kramppikipuihinkin oli pakko ottaa. Valuuko pieni ihmeemme siis pytystä alas?!?
Vielä en hyytymiä ole nähnyt, kirkasta verta vain. Mutta jotenkin vaisto sanoo että ei kaikki voi olla hyvin tällasen verenvuodon vuoksi.

Olen sanaton, miten me jaksamme taas aloittaa hoidot tämän jälkeen.
Toivon ihmettä ja sitä että pieni taistelija selviäisi tästä kaikesta. Mutta pelkään pahinta...

Edit. Kyllä tää vaan on totta. Verta valuu tiputtamalla. En nyt jaksa sairaalaan yöksi lähteä. Huomenna menen tämän kaiken pahan kuulemaan... Luget sai jäädä kaappiin. Ei siitä enään hyötyä ole. Epäreilua!!! Mitä tein väärin?! Miksi ei vieläkää?!?

2,5 vuotta

...otsikon mukaisesti 2,5 vuotta olen toivonut kahta viivaa testiin (kukapa ei toivoisi pitkän yrityksen jälkeen). Olen itkenyt, luopunut toivosta, tuskastunut ja taas uskonut ihmeeseen.

Nyt olen onnellinen, joulupäivänä testiin ilmestyi lyhyen odotuksen jälkeen kaksi viiva, testiviivakin oli kahdessa päivässä hieman vahvistunut. Ensimmäinen ICSI antoi meille plussan, toivon omasta yhteisestä lapsesta.
En ymmärrä tätä todeksi, odotan ultraa jotta voin itkeä onnesta ja olla onnellinen siitä mikä toivottavasti käy todeksi.

Toivoa on

pp.10 ja yö villien unien jälkeen oli pakko testata.
Sain todella hailakan plussan (2päivää sitten ei vielä näkynyt mitään).
En usko vielä että "toivomme" olisi totta. Mutta odotan lähemmäksi testipäivää ja sitten uskon jos viiva on vahvistunut.
Kaikki joululaulutkin pistää palan kurkkuun ja herkistää, voiko toivomme käydä toteen. Ja joulun taika toteutua. Nyt TOIVON!

Selvinneet munasolut ja siirto

8 munasolua hedelmöittyi joista 3 lopetti jakautumisen.
Yksi täydellinen, ja paras alkio on siirretty sisääni kasvamaan ja loput meni pakkaseen.
Nyt vain toivotaan että saadaan maailman paras joululahja <3

Tällä hetkellä olo on vieläkin turvonnut, kuuluu kulemma asiaan. Lepo oli tepsinyt ja kudosnesteet vähentynyt lähes olemattomiin. Viikko saikkua siis tuli...
Hieman on olo voipunut ja vatsa kipeytyy tekemisestä edelleen.

Nyt kuitenkin mahdollisimman normaalia arkea ja puuhailua ja sitten toivotaan parasta...pahinta en halua pelätä ennen kun annetaan syy.
Pienen pieni muna sisälläni nyt toivottavasti kasvaa ja voimistuu <3

Punktio

Saalis oli 17 munarakkulaa joiden kokoa en vielä tiedä, osa kuitenkin hyvin pieniä. Osa rakkuloista jäi vielä sisälle koska ne olivat vaarallisen lähellä verisuonia eikä niitä sen vuoksi saatu pois.

Loppu viikko tuli sairaslomaa hyperstimulaation vuoksi. Typerää harmitella saikun pituutta, mutta koska satun olemaan viimeisessä harjoittelussani ja olin varautunut maks.3 päivän sairaslomaan asia hieman vaivaa mieltäni. Olen kuitenkin lukenut että raskautuminen voisi hyperstimulaation vuoksi epäonnistua joten lienee aiheellista ottaa asia vakavasti. Nyt pitäis sitten vaan levätä ja juoda jotta tila ei tästä pahenisi.

Tällä hetkellä olo on kuin kipeällä ilmapalolla. Vatsan seutu on niin turvoksissa että vois kuvitella että olen jo raskaana. Lisäksi punktion jälkeiset kivut vetää aikalailla kippuralle. Valmistauduin kipuun, mutta en tiennyt että se olisi tällaista. Vasenta puolta kyllä ronkittiin aika tavalla ja se puoli onkin nyt kipeämpi...

Siittiö saalis ei ollut hulppea, mutta meille tehdään icsi joten sillä ei väliä.
Odotan huomista puhelinsoittoa jotta kuulen onko meidän vauvat lähteny jakautumaan vai ei. Ja keskiviikkona sitten siirtoon jos kaikki menee hyvin.