Moni tuttuni kamppailee tälläkin hetkellä lapsettomuushoitojen keskellä. Hurjaa miten yleistä on lapsettomuus nykyään.
En tule ikinä unohtamaan omaa matkaamme. Se on jättänyt ikuisen arven sisimpääni ja varmasti parisuhteeseenkin. Mutta aika kuultaa muistot. Onhan se niin että kun 2 vuotias lapsi uhmakkaana heittäytyy keskelle kaupan lattiaa huutamaan ei sitä siinä hetkessä muistele niitä surun vuosia kun olisi tehnyt mitä vaan jotta saisi kokoa ne huudot uudelleen. Niin se vaan elämä vie ja kuljettaa.
Kohta vietämme lapsemme 3vuotis syntymäpäivää. Muistelemme varmasti taas niitä hetkiä kun hän syntyi, tummatukkaisena ja maailman söpöimpänä. Söpö ja ihana hän on vieläkin ja tulee aina olemaan. Olemme kiitollisia ja aina pitää muistaa että toivoa on ja vaihtoehtoja on kun uskaltaa niille antautua ja niitä etsiä.
perjantai 31. elokuuta 2018
keskiviikko 19. elokuuta 2015
H hetki lähestyy
viimeisiä päiviä/viikkoja mennään. Raskaus on ollut pelonsekainen ja onnellinen. Kaikki on mennyt pääpiirteittäin hyvin, varhaiset supistukset ovat pitäneet minut melko lailla varpaillaan ja varovaisesti on tullu otettua.
Vauvalle on kaikki hankinnat tehty ja nyt vain odotellaan.
Tuntuu epätodelliselta miten vuoden takainen romahdus on saamassa onnellisen päätöksen ja me meidän kauan odotettu lapsi.
Rakkaus pientä kohtaan on jo aivan valtavan suurissa mittakaavoissa eikä tätä kiitollisuutta voi sanoin kuvata. Kunhan kaikki nyt vaan menee hyvin loppuun asti...
Koitan päivisin ottaa rennosti ja ihailla isoa mahaani sekä ottaa ilolla vastaan jokainen liike sen sisällä.
Kohta katseemme vihdoin kohtaa, maltamme tuskin odottaa ❤
Vauvalle on kaikki hankinnat tehty ja nyt vain odotellaan.
Tuntuu epätodelliselta miten vuoden takainen romahdus on saamassa onnellisen päätöksen ja me meidän kauan odotettu lapsi.
Rakkaus pientä kohtaan on jo aivan valtavan suurissa mittakaavoissa eikä tätä kiitollisuutta voi sanoin kuvata. Kunhan kaikki nyt vaan menee hyvin loppuun asti...
Koitan päivisin ottaa rennosti ja ihailla isoa mahaani sekä ottaa ilolla vastaan jokainen liike sen sisällä.
Kohta katseemme vihdoin kohtaa, maltamme tuskin odottaa ❤
tiistai 21. huhtikuuta 2015
Mitä meille kuuluu?
Eipä ole pitkään aikaan tullut tänne päivityksiä. Vaikka paljon uutisia olisikin ollut.
Marraskussa 2014 sulatettiin pakkasukot jotka olivat ensimmäisestä icsistä tallella. Kolmesta vain yksi selvisi siirtoon, eikä sekään tarrannut kiinni.
Vihaa ja tuskaa täynnä hakeuduimme samantien maamme parhaalle privaatti klinikalle jossa aivan ihana lääkäri otti meidät vastaan. Päässämme soi vaan levy "emme anna periksi, nyt tai ei koskaan, maksaa mitä maksaa"! Siitä alkoi matka kohti kolmatta koeputkihedelmöitystämme!
Koko hoito oli täynnä hyvää virettä ja meillä oli lääkäriimme täysi luotto. Niin hyvää palvelua mitä saimme/olemme saanet kyseiseltä klinikalta emme ole muualta saaneet ja sydämeni oli aivan pakahtua onnen tunteisiin koko hoiton ajan.
Yhteistuumin lääkärin kanssa teimme rohkeita lääkelisäyksiä ja otimme mm.keräysaikataulun kanssa varman päälle.
Lopputuloksena oli 8hedelmöittynyttä alkiota joista 2 jakautui blastokysti vaiheeseen.
Siirsimme blastoista toisen (toinen vaati yhden päivän pidemmän viljely ajan ennen lopullista bladtovaihetta) ja toinen meni pakkaseen. Kovasti siinä mietti että mitä jos nämäkään kaksi ei meille lasta tuo, mutta toisin kävi.
Onneksi emme odottaneet naisteklinikan jonon edistymistä...sieltä ei nimittäin ole vieläkään kirjettä tullut!
Tämä joulukuussa siirretty suuri toivomme tarrasi heti kiinni ja on edelleenkin mahassani, potkii jo melko lujasti. Kesän lopulla meidän lapsettomuusmatkamme saa toivottavasti vihdoin onnellisen lopun ❤ Raskaus on mennyt hyvin ja vauvalla vaikuttaa kaikki olevan hyvin.
Pikkuhiljaa uskaltaa jo unelmoida ja tehdä hankintoja meidän pienelle. Vaikeeta on ollut käsittää, että tämä todella on totta... Mutta kyllä tämä on!
Marraskussa 2014 sulatettiin pakkasukot jotka olivat ensimmäisestä icsistä tallella. Kolmesta vain yksi selvisi siirtoon, eikä sekään tarrannut kiinni.
Vihaa ja tuskaa täynnä hakeuduimme samantien maamme parhaalle privaatti klinikalle jossa aivan ihana lääkäri otti meidät vastaan. Päässämme soi vaan levy "emme anna periksi, nyt tai ei koskaan, maksaa mitä maksaa"! Siitä alkoi matka kohti kolmatta koeputkihedelmöitystämme!
Koko hoito oli täynnä hyvää virettä ja meillä oli lääkäriimme täysi luotto. Niin hyvää palvelua mitä saimme/olemme saanet kyseiseltä klinikalta emme ole muualta saaneet ja sydämeni oli aivan pakahtua onnen tunteisiin koko hoiton ajan.
Yhteistuumin lääkärin kanssa teimme rohkeita lääkelisäyksiä ja otimme mm.keräysaikataulun kanssa varman päälle.
Lopputuloksena oli 8hedelmöittynyttä alkiota joista 2 jakautui blastokysti vaiheeseen.
Siirsimme blastoista toisen (toinen vaati yhden päivän pidemmän viljely ajan ennen lopullista bladtovaihetta) ja toinen meni pakkaseen. Kovasti siinä mietti että mitä jos nämäkään kaksi ei meille lasta tuo, mutta toisin kävi.
Onneksi emme odottaneet naisteklinikan jonon edistymistä...sieltä ei nimittäin ole vieläkään kirjettä tullut!
Tämä joulukuussa siirretty suuri toivomme tarrasi heti kiinni ja on edelleenkin mahassani, potkii jo melko lujasti. Kesän lopulla meidän lapsettomuusmatkamme saa toivottavasti vihdoin onnellisen lopun ❤ Raskaus on mennyt hyvin ja vauvalla vaikuttaa kaikki olevan hyvin.
Pikkuhiljaa uskaltaa jo unelmoida ja tehdä hankintoja meidän pienelle. Vaikeeta on ollut käsittää, että tämä todella on totta... Mutta kyllä tämä on!
perjantai 19. syyskuuta 2014
Mutta mitä sitten kun toivo katoaa...
Muutin banneri tekstiä koska se sopii tähän hetkeen.
Käytimme valttikorttimme, menimme yksityiselle puolelle ja teimme yhden IVF kierron ICSI:llä. Mitä jäi käteen? Vastaus, lasku.
En pysty sanoin kuvaamaan miltä nyt tuntuu. Tai no, olo on sellanen että herään aamulla koska on pakko. Arjen on pakko pyöriä. Olen monen silmissä todella onnellinen, minulla on kaksi kouluikäistä lasta, kiva koti ja koulutus. Minullahan on kaikkea! Mutta omasta mielestäni ei ole.
En ole kokenut mieheni kanssa raskauden odotusta ja vauva aikaa, me emme voi yhdessä muistella lasten ensimmäistä parkaisua tai sitä miten lapset oppi konttaamaan. Vaikka olen ollut onnekas ja saanut lapseni todella nuorena niin silti tuntuu että jään jostain paitsi kun en nyt kolmekymppisenä lasta saa. Joku ehkä kutsuu tätä itsekkyydeksi, mutta minulle tämä on suuri suru. Minä tiedän mitä on saada lapsi, tiedän mistä jään paitsi. Lisäksi suren sitä ettei mieheni saa kokea isäksi kasvua ja sitä mitä on saada oma lapsi.¨
Uskon että jokaisen naisen pitää käydä läpi ajatus siitä että lapsia ei enään tule. Itse en ole tätä koskaan vielä käsitellyt ja tuntuu että en voi sellasta päätöstä tehdä. Mutta miten jatkaa elämää jos ei voi hyväksyä tosi asioita!?!
Olen umpikujassa. Voisin vain itkeä, en jaksa enään hoitoja mutta en osaa hyväksyä tosia asioitakaan. En ennen kaikkea jaksa enään toivoa, en jaksa joka kuukausi miettiä alkaisiko tästä raskaus ja voisinko olla raskaana nyt kun kuukautiset ei alakkaan. Hyvinä hetkinä toivon, mutta tiedän nyt että se on turhaa ja se rikkoo minut sekä parisuhteemmekin pikkuhiljaa.
Meidän toinen IVF siis meni aivan penkin alle. Kypsät munasolut katosivat viikonlopun aikana ja lopputulos oli että saimme kaksi kypsää munasolua joista toinen vain hedelmöittyi. Mutta sekään ei kiinnittynyt. Jostain syystä omat munasarjana on ollut keskenmenon jälkeen eri paria. Toinen ei kasvata puregonilla munasoluja isoiksi asti ja näin ollen saldo jää toisen varaan. Tämä hoitokierto yksityisellä oli suurin fiasko ja olen niiiiin vihainen!
Saldona nyt on 3vuotta ja 4kk lapsettomuutta. 1 inseminaatio, 2 IVF hoitoa, 2 tuoresiirtoa, 1 keskenmeno eikä kädessä ole tällähetkellä kuin surua ja katkeruutta.
Käytimme valttikorttimme, menimme yksityiselle puolelle ja teimme yhden IVF kierron ICSI:llä. Mitä jäi käteen? Vastaus, lasku.
En pysty sanoin kuvaamaan miltä nyt tuntuu. Tai no, olo on sellanen että herään aamulla koska on pakko. Arjen on pakko pyöriä. Olen monen silmissä todella onnellinen, minulla on kaksi kouluikäistä lasta, kiva koti ja koulutus. Minullahan on kaikkea! Mutta omasta mielestäni ei ole.
En ole kokenut mieheni kanssa raskauden odotusta ja vauva aikaa, me emme voi yhdessä muistella lasten ensimmäistä parkaisua tai sitä miten lapset oppi konttaamaan. Vaikka olen ollut onnekas ja saanut lapseni todella nuorena niin silti tuntuu että jään jostain paitsi kun en nyt kolmekymppisenä lasta saa. Joku ehkä kutsuu tätä itsekkyydeksi, mutta minulle tämä on suuri suru. Minä tiedän mitä on saada lapsi, tiedän mistä jään paitsi. Lisäksi suren sitä ettei mieheni saa kokea isäksi kasvua ja sitä mitä on saada oma lapsi.¨
Uskon että jokaisen naisen pitää käydä läpi ajatus siitä että lapsia ei enään tule. Itse en ole tätä koskaan vielä käsitellyt ja tuntuu että en voi sellasta päätöstä tehdä. Mutta miten jatkaa elämää jos ei voi hyväksyä tosi asioita!?!
Olen umpikujassa. Voisin vain itkeä, en jaksa enään hoitoja mutta en osaa hyväksyä tosia asioitakaan. En ennen kaikkea jaksa enään toivoa, en jaksa joka kuukausi miettiä alkaisiko tästä raskaus ja voisinko olla raskaana nyt kun kuukautiset ei alakkaan. Hyvinä hetkinä toivon, mutta tiedän nyt että se on turhaa ja se rikkoo minut sekä parisuhteemmekin pikkuhiljaa.
Meidän toinen IVF siis meni aivan penkin alle. Kypsät munasolut katosivat viikonlopun aikana ja lopputulos oli että saimme kaksi kypsää munasolua joista toinen vain hedelmöittyi. Mutta sekään ei kiinnittynyt. Jostain syystä omat munasarjana on ollut keskenmenon jälkeen eri paria. Toinen ei kasvata puregonilla munasoluja isoiksi asti ja näin ollen saldo jää toisen varaan. Tämä hoitokierto yksityisellä oli suurin fiasko ja olen niiiiin vihainen!
Saldona nyt on 3vuotta ja 4kk lapsettomuutta. 1 inseminaatio, 2 IVF hoitoa, 2 tuoresiirtoa, 1 keskenmeno eikä kädessä ole tällähetkellä kuin surua ja katkeruutta.
maanantai 3. maaliskuuta 2014
1. PAS ei toteutunutkaan vielä
Tänään menin ultraan ajatuksella että tällä viikolla olisi myös siirto luomu kiertoon.
Mutta toisin kävi, kp.13 vastasikin vasta kp.5. Eli TODELLA pitkä kierto tulossa... Tosin lopputuloksena oli että kävelin terolut reseptin kanssa ulos apteekkiin. Meille ei siis enään luomu kiertoja suunnitella! Harmi, olisin niin kovin sitä toivonut. Huomenna aamulla pitäisi tetolutit alottaa mutta jokin pistää vastaan. En jaksa, enkä halua. Tuntui siltä että sitä taas pitkästä aikaa vajosi sumupeitteen alle puristus kaulalla.
On ollut ihanaa olla miettimättä hoitoja. Olen keskittynyt itseeni, kuntoillut ja suunnitellut tulevaa. Minulla on töitä tiedossa ja kaikenmaailman haaveita tulevaan. En halua enkä jaksa miettiä hoitoja tai vauvoja. Tämä kaikki tuntuu niin ylitsepääsemättömältä ja turhalta. Voiko tämän kaiken jälkeen enään saada syntyneitä arpia pois? Tai pilaako tämä parisuhteen?
En vaan jaksa tätä epätietoisuutta joka tuhoo minut, minun ilosen olemuksen ja tekee minut pahoinvoivaksi.
Miksi tämä on niin vaikeaa?!?!? Onko kohtalo kirjoitettu näin...
Mutta toisin kävi, kp.13 vastasikin vasta kp.5. Eli TODELLA pitkä kierto tulossa... Tosin lopputuloksena oli että kävelin terolut reseptin kanssa ulos apteekkiin. Meille ei siis enään luomu kiertoja suunnitella! Harmi, olisin niin kovin sitä toivonut. Huomenna aamulla pitäisi tetolutit alottaa mutta jokin pistää vastaan. En jaksa, enkä halua. Tuntui siltä että sitä taas pitkästä aikaa vajosi sumupeitteen alle puristus kaulalla.
On ollut ihanaa olla miettimättä hoitoja. Olen keskittynyt itseeni, kuntoillut ja suunnitellut tulevaa. Minulla on töitä tiedossa ja kaikenmaailman haaveita tulevaan. En halua enkä jaksa miettiä hoitoja tai vauvoja. Tämä kaikki tuntuu niin ylitsepääsemättömältä ja turhalta. Voiko tämän kaiken jälkeen enään saada syntyneitä arpia pois? Tai pilaako tämä parisuhteen?
En vaan jaksa tätä epätietoisuutta joka tuhoo minut, minun ilosen olemuksen ja tekee minut pahoinvoivaksi.
Miksi tämä on niin vaikeaa?!?!? Onko kohtalo kirjoitettu näin...
keskiviikko 22. tammikuuta 2014
Ei elämä vielä yhteen keskenmenoon kaadu
Kaikki ajattelee että olen surun murtama keskenmenosta. Itse koen lapsettomuuden ja hoidot rankemmaksi. Miksi keskenmeno vasta herättää ihmiset säälimään eikä se että raskaus ei ala?!?
On toki surullista että näin piti käydä. Mutta itse ajattelen että tapahtuneelle ei mitään voinut tehdä. Kaikella on tarkoitus. Koen että olisin voinut saada eläämääni jotain uutta jos raskaus olisi mennyt onnellisesti loppuun. Ja toki sen onnelisen tilan menetys harmittaa. Olisin niin mielelläni kohta jo paijannut vatsaani hymyillen ja suunnitellut vauvan huonetta.
Mutta en menettänyt mitään mitä minulla jo on, joten olen aika onnellinen. Toivo vietiin pois ja taistelu jatkuu.
Olemme alustavasti sopineet että maaliskuussa siirrettäisiin pakastealkio luonnolliseen kiertooni.
Olisin varmaan vuosi sitten hyppinyt onnesta, hoito luonnolliseen kiertoon ILMAN LÄÄKKEITÄ. Mutta nyt pelko on päällimmäinen tunne. Epäilen että siittiöissä on dna virhe joka aiheuttaa sen ettei alkiot kehity, ja se olisi syynä keskenmenoonikin. Tähän teoriaan lääkärikin uskoi.
Toivon että mikäli pakestealkioista ei vauvoiksi ole niin ne ei sulatuksestakaan selviäisi, koska en jaksa enään keskenmenoja.
Tuntuu siltä että tästä vuodesta tulee pitkä...
Mutta tämä on ollut niin pitkä matka jo että en jaksa vain synkistellä, tiedossa on kaikkea kivaa mm.etelän matka ja erillaisia juhlia.
On toki surullista että näin piti käydä. Mutta itse ajattelen että tapahtuneelle ei mitään voinut tehdä. Kaikella on tarkoitus. Koen että olisin voinut saada eläämääni jotain uutta jos raskaus olisi mennyt onnellisesti loppuun. Ja toki sen onnelisen tilan menetys harmittaa. Olisin niin mielelläni kohta jo paijannut vatsaani hymyillen ja suunnitellut vauvan huonetta.
Mutta en menettänyt mitään mitä minulla jo on, joten olen aika onnellinen. Toivo vietiin pois ja taistelu jatkuu.
Olemme alustavasti sopineet että maaliskuussa siirrettäisiin pakastealkio luonnolliseen kiertooni.
Olisin varmaan vuosi sitten hyppinyt onnesta, hoito luonnolliseen kiertoon ILMAN LÄÄKKEITÄ. Mutta nyt pelko on päällimmäinen tunne. Epäilen että siittiöissä on dna virhe joka aiheuttaa sen ettei alkiot kehity, ja se olisi syynä keskenmenoonikin. Tähän teoriaan lääkärikin uskoi.
Toivon että mikäli pakestealkioista ei vauvoiksi ole niin ne ei sulatuksestakaan selviäisi, koska en jaksa enään keskenmenoja.
Tuntuu siltä että tästä vuodesta tulee pitkä...
Mutta tämä on ollut niin pitkä matka jo että en jaksa vain synkistellä, tiedossa on kaikkea kivaa mm.etelän matka ja erillaisia juhlia.
lauantai 18. tammikuuta 2014
Voihan ahdistus sentään
Olen ihan varma että vaikka meidän kolme pakastealkiota selviäisi sulatuksesta kohtuun tulee ne menemään kesken.
Olen ihan varma että meillä on lääkärin mainitsema virhe siittiöiden dnassa joka aiheuttaa sen ettei hedelmöittyneet alkiot kehity.
Kaikki meidän yli tusina munarakkuloita hedelmöittyi. Mutta vain neljä jatkoi jakautumista joista paras nelisoluinen "kuoli kohtuuni". Kolme muuta alkiota ovat vain kaksisoluisia.
Pelottaa mennä pakastealkion siirtoon siksi että en halua kokea kahden viikon sairaslomaa keskenmenon takia. En halua synnyttää verta lääkkeiden avulla enkö halua maata sairaalan osastolla synnyttäneiden keskellä.
Tämä kaikki on niin väärin.
Haluan muuttaa muualle, haluan täyttää kalenterini kaikella mahdollisella etten vain muistaisi että olemme kohta yrittäneet kolme(!!!) vuotta tulla raskaaksi. Miksi onni piti viedä meiltä pois?!? En osaa edes surra..Mutta en jaksaisi jatkaa tätä tuntematonta matkaakaa.
Olen ihan varma että meillä on lääkärin mainitsema virhe siittiöiden dnassa joka aiheuttaa sen ettei hedelmöittyneet alkiot kehity.
Kaikki meidän yli tusina munarakkuloita hedelmöittyi. Mutta vain neljä jatkoi jakautumista joista paras nelisoluinen "kuoli kohtuuni". Kolme muuta alkiota ovat vain kaksisoluisia.
Pelottaa mennä pakastealkion siirtoon siksi että en halua kokea kahden viikon sairaslomaa keskenmenon takia. En halua synnyttää verta lääkkeiden avulla enkö halua maata sairaalan osastolla synnyttäneiden keskellä.
Tämä kaikki on niin väärin.
Haluan muuttaa muualle, haluan täyttää kalenterini kaikella mahdollisella etten vain muistaisi että olemme kohta yrittäneet kolme(!!!) vuotta tulla raskaaksi. Miksi onni piti viedä meiltä pois?!? En osaa edes surra..Mutta en jaksaisi jatkaa tätä tuntematonta matkaakaa.
sunnuntai 12. tammikuuta 2014
Niin kauan toivottu mahdoton(ko)
Lääkkellisen tyhjennyksen tein, ja vaikka kaikki keski vain muutaman tunnin oli se tuskaa.
Otin kipulääkkeen samanaikaisesti "tappo lääkkeiden" kanssa, ja luojalle kiitos siitä.
Kivut alkoivat n.30min lääkkeen otosta ja kasvoivat kasvamistaan. Ne olivat kamalia synnytys kipuja jotka tuntuivat selässä asti.
Kipuhuipussa kävelin vessaan jolloin tuskissani täristen tunsin kuinka kauan odotettu toiveemme valui pönttöön.
Siihen loppuivat kivut!
En voi sanoa että olo olisi vieläkään hyvä, hemoglobiini on reippaasti laskussa ja lämpökin kohoamassa. Melkoinen väsymys painaa, mutta vuoto ja kivut on onneksi lähes loppu.
Ensi viikolla kävelen vielä tuomiolle katsomaan olisiko kohtu vihdoin tyhjentynyt.
Jaksan hyvin päivä kerrallaan. En jaksa miettiä hoitoja, pelkään jos joutuisin tämän kaiken vielä joskus kokemaan. En jaksa...
En tiedä mistä tämä keskenmeno johtui. Vuota alkoi niukkana keskellä kaupunkia ja illalla sekä seuraavana päivänä kaikki oli vielä hyvin. Mutta loppu ei ollut hyvä. Vuoto vaan jatkui ja jatkui ja kohtu supisteli.
Yksi elämäni pisimmistä viikoista. Onneksi se kohta on ohi, kuiten onni ja toivokin (ainakin hetkeksi).
Otin kipulääkkeen samanaikaisesti "tappo lääkkeiden" kanssa, ja luojalle kiitos siitä.
Kivut alkoivat n.30min lääkkeen otosta ja kasvoivat kasvamistaan. Ne olivat kamalia synnytys kipuja jotka tuntuivat selässä asti.
Kipuhuipussa kävelin vessaan jolloin tuskissani täristen tunsin kuinka kauan odotettu toiveemme valui pönttöön.
Siihen loppuivat kivut!
En voi sanoa että olo olisi vieläkään hyvä, hemoglobiini on reippaasti laskussa ja lämpökin kohoamassa. Melkoinen väsymys painaa, mutta vuoto ja kivut on onneksi lähes loppu.
Ensi viikolla kävelen vielä tuomiolle katsomaan olisiko kohtu vihdoin tyhjentynyt.
Jaksan hyvin päivä kerrallaan. En jaksa miettiä hoitoja, pelkään jos joutuisin tämän kaiken vielä joskus kokemaan. En jaksa...
En tiedä mistä tämä keskenmeno johtui. Vuota alkoi niukkana keskellä kaupunkia ja illalla sekä seuraavana päivänä kaikki oli vielä hyvin. Mutta loppu ei ollut hyvä. Vuoto vaan jatkui ja jatkui ja kohtu supisteli.
Yksi elämäni pisimmistä viikoista. Onneksi se kohta on ohi, kuiten onni ja toivokin (ainakin hetkeksi).
perjantai 10. tammikuuta 2014
Nyt se on varmaa
Hcg oli laskenu roimasti, hyvä niin. Itse tunnen sen olossani ja tiesin jo aikoja sitten ettei kaikki ole kunnossa. Ultrassa nähtiin että kohtu täynnä epämääräistä hyytymää...Selvä peli. Ei mitään merkkejä raskaudesta. Tämä meni kesken. Olisikin ollut liian hyvää ollakseen totta.
Sain tyhjennys ja kipulääkkeet kotiin, osastolle en halunnut!
Nyt vaan toivotaan että kaikki valuu pois jotta ei sinne kaavintaan tarvitse mennä.
Kaikki, kaikki sitä pitääkin kokea.
Lääkäri ihmetteli mistä johtui että 17alkiosta vain 8 hedelmöittyi, sitä emme tiedä!
Onneks pakkasessa on kuitenkin kolme alkiota. Toivottavasti niillä päästäisi pidemmälle kuin nyt. Toivossa on hyvä elää, en halua romahtaa enkä edes itkeä enään. Onneksi olen itse tässä enkä missään teholla. Aika näyttää tuleeko tämä uniin.
Illalla otan lääkkeen ja toivon parasta...sitä ennen pitää pari juttua vielä hoitaa.
Sain tyhjennys ja kipulääkkeet kotiin, osastolle en halunnut!
Nyt vaan toivotaan että kaikki valuu pois jotta ei sinne kaavintaan tarvitse mennä.
Kaikki, kaikki sitä pitääkin kokea.
Lääkäri ihmetteli mistä johtui että 17alkiosta vain 8 hedelmöittyi, sitä emme tiedä!
Onneks pakkasessa on kuitenkin kolme alkiota. Toivottavasti niillä päästäisi pidemmälle kuin nyt. Toivossa on hyvä elää, en halua romahtaa enkä edes itkeä enään. Onneksi olen itse tässä enkä missään teholla. Aika näyttää tuleeko tämä uniin.
Illalla otan lääkkeen ja toivon parasta...sitä ennen pitää pari juttua vielä hoitaa.
torstai 9. tammikuuta 2014
Jatkuva vuoto, hematooma
En olisi uskonut sitä miten pitkä ja vaikea tästä tiestä taas tuli. Luulin että meillä jo tarpeeksi vastoinkäymisiä oli.
Mutta ilmeisesti ei. Tämä epävarmuus on todella hirveää. Lääkärit ei ole 100% luopunut toivosta koska puhuivat kaavinnasta vasta ensiviikolla jolloin kontrolloidaan matalana ollut hcg. Lääkärien toiminta on ollut mielestäni ala arvoista. Kukaan ei ole minulle tätä tilanne selittänyt tai puhut asioista oikealla nimellä. Kaikki vaan hiljaa mumisee, pitää meitä epätietosuudessa ja odotuttaa. Paras oli kun lääkäri lopetti kaikki lääkkeet, myös lugesterolin kuin seinään! Voin kertoa että käytän lugeja (vaikka ne turhia olis) kunnes joku sanoo totuuksia minulle. Antibiiotinkin lopetti vaikka vuodossa oli aluksi pahaa hajua, mitäköhän riskejä siitä minulle voikaan aiheutua...
Ollaan keksitty itsellemme teoria jonka mukaan sikiö ja syke ei vielä välttämättä näkyisikään, eli jos alkio olisi kiinnittynyt viikkoa myöhemmin. Voisihan se ihan mahdollista ollakkin, se selittäisi vuodon pari päivää ennen testipäivää sekä haalean plussan joka vahvistui testipäivän jälkeen.
Kohtuni suulla on iso hematooma joka vuotaa kokoajan, välillä enemmän hulahtelee ja välillä vain vähän. Muuta vaihtoehtoa ei ole kuin levätä, toivoa ihmettä ja odottaa. Jos ensi viikolla elonmerkkejä ei vieläkään näy niin imukaavinta olisi tässä tapauksessa ainoa vaihtoehto.
Olen siis ainakin ollut raskaana, mutta nyt en enään tiedä mistään mitään...
En tiedä kirjoitanko tätä itselleni vai lukeeko näitä ketään. Mutta olen avoimesti tilanteestamme kaikille kertonut, se tekee minulle tästä kaikesta helpompaa. Puhuminen auttaa minua, siksi tämä ei tunnu niiiiin raskaalta. Lisäksi kaikki toisten vastoinkäymiset lisää omaa onnea silloin kun asiat on hyvin. Välillä on elämässä pysähdyttävä miettimään omaa onnellisuuttaan.
Tällä hetkellä suurin pelko on leikkaussaliin joutumisesta (unessa tehdään) ja siitä että itse kaikesta selviän. En edes tiennyt tällaisesta vuoto jutusta ennen tätä omaa kokemustani, voin kertoa että en toivo tällaista piinaa kenellekkään!!
Mutta ilmeisesti ei. Tämä epävarmuus on todella hirveää. Lääkärit ei ole 100% luopunut toivosta koska puhuivat kaavinnasta vasta ensiviikolla jolloin kontrolloidaan matalana ollut hcg. Lääkärien toiminta on ollut mielestäni ala arvoista. Kukaan ei ole minulle tätä tilanne selittänyt tai puhut asioista oikealla nimellä. Kaikki vaan hiljaa mumisee, pitää meitä epätietosuudessa ja odotuttaa. Paras oli kun lääkäri lopetti kaikki lääkkeet, myös lugesterolin kuin seinään! Voin kertoa että käytän lugeja (vaikka ne turhia olis) kunnes joku sanoo totuuksia minulle. Antibiiotinkin lopetti vaikka vuodossa oli aluksi pahaa hajua, mitäköhän riskejä siitä minulle voikaan aiheutua...
Ollaan keksitty itsellemme teoria jonka mukaan sikiö ja syke ei vielä välttämättä näkyisikään, eli jos alkio olisi kiinnittynyt viikkoa myöhemmin. Voisihan se ihan mahdollista ollakkin, se selittäisi vuodon pari päivää ennen testipäivää sekä haalean plussan joka vahvistui testipäivän jälkeen.
Kohtuni suulla on iso hematooma joka vuotaa kokoajan, välillä enemmän hulahtelee ja välillä vain vähän. Muuta vaihtoehtoa ei ole kuin levätä, toivoa ihmettä ja odottaa. Jos ensi viikolla elonmerkkejä ei vieläkään näy niin imukaavinta olisi tässä tapauksessa ainoa vaihtoehto.
Olen siis ainakin ollut raskaana, mutta nyt en enään tiedä mistään mitään...
En tiedä kirjoitanko tätä itselleni vai lukeeko näitä ketään. Mutta olen avoimesti tilanteestamme kaikille kertonut, se tekee minulle tästä kaikesta helpompaa. Puhuminen auttaa minua, siksi tämä ei tunnu niiiiin raskaalta. Lisäksi kaikki toisten vastoinkäymiset lisää omaa onnea silloin kun asiat on hyvin. Välillä on elämässä pysähdyttävä miettimään omaa onnellisuuttaan.
Tällä hetkellä suurin pelko on leikkaussaliin joutumisesta (unessa tehdään) ja siitä että itse kaikesta selviän. En edes tiennyt tällaisesta vuoto jutusta ennen tätä omaa kokemustani, voin kertoa että en toivo tällaista piinaa kenellekkään!!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)