2,5 vuotta

...otsikon mukaisesti 2,5 vuotta olen toivonut kahta viivaa testiin (kukapa ei toivoisi pitkän yrityksen jälkeen). Olen itkenyt, luopunut toivosta, tuskastunut ja taas uskonut ihmeeseen.

Nyt olen onnellinen, joulupäivänä testiin ilmestyi lyhyen odotuksen jälkeen kaksi viiva, testiviivakin oli kahdessa päivässä hieman vahvistunut. Ensimmäinen ICSI antoi meille plussan, toivon omasta yhteisestä lapsesta.
En ymmärrä tätä todeksi, odotan ultraa jotta voin itkeä onnesta ja olla onnellinen siitä mikä toivottavasti käy todeksi.

Toivoa on

pp.10 ja yö villien unien jälkeen oli pakko testata.
Sain todella hailakan plussan (2päivää sitten ei vielä näkynyt mitään).
En usko vielä että "toivomme" olisi totta. Mutta odotan lähemmäksi testipäivää ja sitten uskon jos viiva on vahvistunut.
Kaikki joululaulutkin pistää palan kurkkuun ja herkistää, voiko toivomme käydä toteen. Ja joulun taika toteutua. Nyt TOIVON!

Selvinneet munasolut ja siirto

8 munasolua hedelmöittyi joista 3 lopetti jakautumisen.
Yksi täydellinen, ja paras alkio on siirretty sisääni kasvamaan ja loput meni pakkaseen.
Nyt vain toivotaan että saadaan maailman paras joululahja <3

Tällä hetkellä olo on vieläkin turvonnut, kuuluu kulemma asiaan. Lepo oli tepsinyt ja kudosnesteet vähentynyt lähes olemattomiin. Viikko saikkua siis tuli...
Hieman on olo voipunut ja vatsa kipeytyy tekemisestä edelleen.

Nyt kuitenkin mahdollisimman normaalia arkea ja puuhailua ja sitten toivotaan parasta...pahinta en halua pelätä ennen kun annetaan syy.
Pienen pieni muna sisälläni nyt toivottavasti kasvaa ja voimistuu <3

Punktio

Saalis oli 17 munarakkulaa joiden kokoa en vielä tiedä, osa kuitenkin hyvin pieniä. Osa rakkuloista jäi vielä sisälle koska ne olivat vaarallisen lähellä verisuonia eikä niitä sen vuoksi saatu pois.

Loppu viikko tuli sairaslomaa hyperstimulaation vuoksi. Typerää harmitella saikun pituutta, mutta koska satun olemaan viimeisessä harjoittelussani ja olin varautunut maks.3 päivän sairaslomaan asia hieman vaivaa mieltäni. Olen kuitenkin lukenut että raskautuminen voisi hyperstimulaation vuoksi epäonnistua joten lienee aiheellista ottaa asia vakavasti. Nyt pitäis sitten vaan levätä ja juoda jotta tila ei tästä pahenisi.

Tällä hetkellä olo on kuin kipeällä ilmapalolla. Vatsan seutu on niin turvoksissa että vois kuvitella että olen jo raskaana. Lisäksi punktion jälkeiset kivut vetää aikalailla kippuralle. Valmistauduin kipuun, mutta en tiennyt että se olisi tällaista. Vasenta puolta kyllä ronkittiin aika tavalla ja se puoli onkin nyt kipeämpi...

Siittiö saalis ei ollut hulppea, mutta meille tehdään icsi joten sillä ei väliä.
Odotan huomista puhelinsoittoa jotta kuulen onko meidän vauvat lähteny jakautumaan vai ei. Ja keskiviikkona sitten siirtoon jos kaikki menee hyvin.

Viimeinen ultra ennen kun se alkaa...

Ultrassa "munieni" määrä oli ainakin tuplaantunut. Hyperstimulaation oireita täytyy seurata, täytyy vain levätä ja kulemma juoda paljon.

Toisella puolella rakkulat olivat suurempia kuin toisella, mutta silti pistoksia tuli vielä kahtena päivänä samalla annoksella kuin koko hoidon ajan.

Tänään on pregnylin vuoro ja innolla odotan muuttuuko tämä olotila minkälaiseksi sen jälkeen.

Nyt on tuntunut siltä että alavatsan/lantion seutu on turvoksissa ja jalatkin helposti jomottavat kun ovat alaspäin. Turvotuksia siis ja jonkin asteista väsymystäkin kenties.

Maanantaina on keräys ja keskiviikkona siirto, pikkasen jo jännittää.
Jouluaaton tienoilla sais sitten testailla... Hieman erillainen joulu tiedossa.

2 ultra

Jännitin jonkin verran etukäteen olisiko rakkuloita miten paljon, tai ollenkaan. Eilen jo tuntui silti kuin olisin ankka, ainakin kävelyn osalta. Ankka olo on jatkunut eikä varmasti helpotakkaan. Molemmin puolin oli n.5 rakkulaa. Oikealla puolella isoin oli n.12mm ja vasemmalla kulemma n.10mm. Endometrioosi oli kulemma täydellinen ja lääkäri löi vetoa että meillä nyt tärppäisi. Itse uskon ihmeisiin mutta odotukset ei ole katossa asti.
Urheilla ei kulemma nyt kannata jottei hyperstimulaatiota vaan tulisi. Puregon jatkuu samalla 150yksikön pistolla ja mukaan tulee myös orgalutran.
Torstaina vielä ultrataan sekä sovitaan keräys ja siirto päivät.
Alustavasti  sovittiin että pregnylin saisi pistää lauantaina.

Ihan järkkyä miten paljon menny rahaa lääkkeisiin, mutta jos onnistuttais niin saatais kyllä  maailman paras joululahja!! Kaikki on nyt pelissä. Olen avoimesti  kaikille näistä hoito jutuista kertonut ja olo on tosi hyvä. En stressaa enkä murehdi, tätä enempää en pysty tekemään.

Lääkäri jolla olen nyt käynyt on aikamoinen persoona. Kritiikkiä joka suuntaan häneltä löytyy. Pisti korvaan se kuinka meidän sairaalassa viljellään alkioita vaan 2 päivää. Hänen mielestään 3 päivää olisi parempi. Lisäksi tällä kyseisellä 2 päivän viljelyllä on kulemma heikko ennuste raskautua silloin kun pakasteesta sulatetaan ja siirretään. Jännä miten moni asia vaikuttaa tulokseen ja miten vähän yksilöitä huomioidaan  hoidoissa. Lääkärin mielestä jokainen tapaus tulisi yksilöllisesti punnita ja muokata hoitoa sen mukaan, näin kun ei kulemma pääsääntöisesti toimita julkisella puolella.

1 IVF/ICSI kierto

Olen nyt primoluteilla saanut jonkinlaisen vuodon aikaan jonka aikana alkoi myös puregon pistot.
Tänään olis jo 5  pisto pistettävänä ja huomenna toinen ultra. Jännää oli että vuoto oli jo kaksi päivää pois mutta tänään alkoi ikäänkuin uudelleen. Nopealla googletuksella löysin että puregoninkin aikana on joillakin vuotoa esiintynyt ja hoito normaalisti edennyt. Toivottavasti limakalvo olisi minullakin muuttunut paksummaksi jotta reilun viikon päästä pääsisimme itse asiaan, eli siirto puuhiin.
Lääkäri jolla tällä kertaa asioin oli oikein tietävä. Hän ihmetteli miksi siittiöiden rakennetta ei oltu tarkasti tutkittu, on kulemma mahdollista että siittiöiden viallisuuden vuoksi munarakkulat eivät lähtisi jakautumaan.

Olo on ollut väsynyt, puregon pistot kirvelee ja alavatsan outouttakin on ollut havaittavissa.
Eniten pelottaa keräys ja se mitä kaikki lääkkeitä minuun sen aikana tungetaan, ja että joudunko sairaala kamppeisiin pukeutumaan. Sairaala kun on minulle työpaikka, ja sen vuoksi asiakkaana olo tuntuu oudolta. Lisäksi tieto esim.lääkkeistä lisää omaa tuskaani.

Toivoisin salaa kahden alkion siirtoa, mutta  en uskalla toivoa hoidoilta mitään. Koko ajan yksi asia pyörii mielessä, tulevaisuus ja perheluku.
On huikeeta olla nyt tässä, meillä on ensimmäistä kertaa täysi toivo!

Uni tulevaisuudesta?

Ei koskenut edellisen postauksen uni ainakaan
viimeisintä kiertoa. Niin se vuoto alkoi yks kaks toispuoleisella nivuskivulla. Vuoto oli vähäistä ja kesti normaalia lyhyemmän ajan. Mutta pääasia että alko ja saatiin rattaat pyörimään.

Parin viikon päästä alkaa icsi hoito lyhyellä kaavalla. Kierto pitää keltarauhashormoonin avulla ajoittaa niin että n. Viikko ennen jouluaattoa tehdään meille ensimmäinen siirto. Vähän kyllä jännittää ja pelottaa tuottaako se tulosta.
En osaa edes kuvitella että meillä, siis MEILLÄ voisi heti tärpätä.
Sain pco labran vastauksetkin, ja kokeet oli priimaa. Joten ainakin jotain hyvää.
Nyt vaan odotetaan että aika kuluu pian!

Ihana uni

Näin unta että menimme klinikalle ja ne teki siellä raskaustestin joka oli kaksi viivaa. Molemmat viivat ilmestyi tikkuun heti ja ei ollut epäilystäkään pitikö se paikkansa!
Kaikkein parasta oli että se testi tuli tästä vikasta luomu kierrosta ennen hoitoja.
Aamulla kun heräsin en voinut muuta kun toivoa että uni olisi totta. Että pelko tulevasta olisikin ollut turha.
Unessa vatsani oli jo kauniin pyöreä, sellainen unelma tunikan alla.
Tosiasia on se että ovulaatiosta on nyt kaksi viikkoa ja kuukautisten piti alkaa. Koko viikonlopun himoitsit eräitä karkkeja joita normaalisti en mitenkään erityisesti etsi, paitsi nyt kun monta kertaa googlella niitä etsin.
Toive ajattelua varmasti kaikki, todellisuudessa soitan klinikalle heti kun vuoto vaan alkaisi jotta kierto saadaan kohdalleen ja ICSI/IVF tehtyä  n.kuukauden kuluttua.

Tuntuu välillä että kaikki paitsi minä...

Olen hurjan onnellinen siitä kuinka muilla tärppää. On ilo saada lukea blogeja joissa kaukainen toive toteutuu ja raskaus sujuu ongelmitta.
Mutta meillä vielä hoidot edessä, ja ei tietoakaan pienistä liikkeistä vatsan sisällä.
Muiden onnistumiset luo toivoa meillekkin. Mutta ainahan se pelko tulevasta hiipii kuvioihin. Ja vauvamaha kun on vain kaukainen haave itselle herättää ne tietysti pienen kateuden  siitä miksi en minä.
Silti olen iloinen kaikesta siitä mitä olen opiskelujen suhteen aikaan saanut ja uskon että vauva tulee kun on sen aika. Kunhan se vain olisi pian...

Ajatuksia tulevasta

Olen seurannut eri blogeja jotka lapsettomuutta käsittelee, ne antaa paljon tietoa tulevasta ja saa mieli herkäksikin. On aivan mahtavaa seurata kuinka pitkät yritykset palkitaan. Mutta samalla pelkään tulevaa.
Mietin että ei meillä voi olla niin hyvä tuuri että heti ekasta hoidosta tultais raskaaksi!
Vaikka tietenkin toivon plussaa enemmän kuin muuta.
On hauska muistella suhteemme alku aikoja, sitä kuinka kaikki kukoisti ja oma yhteinen vauva oli läheinenkin haave. Tuntuu kyllä että tämä kokemus vahvistaa mutta "totta helvetissä" (kuten sairaalan lomakkeita täyttäessäni totesin) tämä kokemus parisuhteeseen vaikutta, huonollakin tavalla.
Ei ole toisen kiva vierestä seurata kun olen niin maassa että mikään ei huvita. Tai kuinka kohta kaikki hoidot ja kipu kohdistuu minuun.

Seuraavista kuukautisista pitää klinikalle soitta, mitä sitten? En edes tiedä. Siirrosta puhuttiin marraskuun loppuun. Mutta miksi lokakuussa jo pitää ottaa yhteyttä, siirtävätkö he kiertoa vai mitä?

Minulla on yksi ainoa joululahja toive...
Voi kun kaikki menisi hyvin!

Hoitojen suunnittelu -ICSI

Meille suunnitellaan ICSI hoitoa jonka lääkitys alkaa kuukauden kuluttua. Vielä yksi vuoto ja sitten seuraavasta laitetaan kaikki panokset kehiin!
En olis 2,5vuotta sitten uskonu että mun pahin pelko käy toteen. Miehelle juttelin mihin kaikkeen voidaan joutua. Hän ei siihen uskonu ja suuttui usein siihen kuinka murehdin turhia.
No, uskon että tämä "turha murehtiminen" pelastaa minut tällä hetkellä itkupotku raivareilta!
Mun mieli on rauhallinen. En oikeestaan murehdi huomista, koska tiedän että nyt saadaan apua. Vihdoin!

Toisaalta pelottaa. Pelottaa se että en usko onnistumiseen ennen kuin plussa testin nään. Pelkään sitä romahdanko jossain vaiheessa, koska nyt  tunnen itseni vahvaks.

Mietin myös sitä mistä tänään puhuimme. Mitä jos tulee tarve siirtää kaksi alkiota. Olisin toisaalta innoissaan siitä jos perheemme saisi kaksi lasta kerralla kaiken tämän odotuksen jälkeen. Mutta yhdestäkin olisin sanoinkuvaamattoman onnellinen. Moni asia vaan pyörii mielessä, vähän niinkuin välähdyksinä.

Mutta vaikka toivoa on, en usko onnistumiseen ennen kuin siihen annetaan aihetta.
Voidaan saada paras ja toivotuin joululahja tänä vuonna. Toisiko löytämäni neliapila ja kolme nähtyä tähdenlentoa onnen luoksemme?!? Toivossa on hyvä elää <3

Lapsettomuus ja hoitotakuu

Meillä nämä lapsettomuus asiat eivät ole julkisella puolella mennyt ihan niinkun olisi pitänyt. Joten otimme selvää voiko olla mahdollista että pelkät tutkimukset saa kunnallisella puolella kestää yli vuoden.
Olemme maksaneet kunnallisen puolen laboratorio kokeista sekä poliklinikka maksuista enemmän kun mitä olisimme maksaneet yksityisellä puolella. Syynä mm.se että kokeita on otettu tyyliin yksi kerrallaan ja jokaisesta käynnistä kun on veloitettu polimaksu.
Mutta tosiaan selvitimme hoitotakuu asiaa ja on niin että vuoden sisällä hoidon aloituksesta tulisi hoitoa saada.
Näin ollen meillä tämä ei ole toteutunut...
Nähtäväksi jää jääkö asia tähän. Olemmehan kuitenkin epätoivoisina jo yksityiseenpuoleenkin turvautuneet kun muuten ei apua ollut tarjolla.

Mutta haluan vain että kaikki vaativat oikeuksiaan! Lapsettomuus on sairaus johon hoitotakuu pätee!

Suunnittelukäynti lähenee

Välillä mietin miksi surra, ja miksi pumpata ittensä täyteen lääkkeitä. Ja miksi toivoa jotain mitä ei välttämättä saa.
Sitten laitan käteni vatsalleni joka on täynnä karkkeja, mieleen hiipii ajatus siitä josko siellä voisi muutakin kasvaa.
Olisi niin ihana tuntea pienet ja isotkin potkut vatsan sisällä. Haluaisin  työntää ulkona rattaita ja herätä yöllä imettämään.
Kyllä minä vielä haluan äidiksi!

Koko kesän olen ollut toiveikas ja koittanut elää hetkessä.
Enään ei ole kun reilu viikko siihen kun astellaan suunnittelu käynnille.
Toivon että päästäis jo rankempiin hoitoihin vaikka inseminaatioita onkin tehty vain yksi.
Tarkoitus oli tehdä kolme. En vaan jaksaisi pettyä huonoihin siittiö määriin sen jälkeen kun itse olen kuukauden itseäni piikittänyt aineella joka satoja euroja maksaa.
Viikko kohtaloon... En edes halua kuvitella miltä ivf:n jälkeinen nega tuntuisi.
Mutta murehditaan sitä sitten. Nyt on hyvä näin :)

kp 3

Alkoihan ne vihdoin! Pakkohan minun oli odotellessa pari testiä tehdä. Mutta tiesin kuitenkin että ihmettä ei nähdyistä tähdenlennoista huolimatta ole tapahtunut.
Jotenkin oon vaan jo niin muurautunut ajatukseen että me ei luomusti lasta saada!

Parin viikon päästä on suunnittelukäynti. Kyllä muo tuleva pelottaa. En oikeestaan edes tajuis mitä on edessä ellei kanssa sisarien blogeja olisi toisella silmällä tutkinut hetken aikaa.
Mutta vaikka tiedän mikä meitä odottaa niin mietin haluanko ihan oikeasti niin rajuja hoitoja. Eihän meillä tällähetkellä ole vaihtoehtoja... Meillä ei 26 kiertoon ole yhtään raskautta alkanu. Kait se vaan on uskottava!
Välillä tuntuu että aikaa kulunu niin paljon ja ikäero esikoiseeni on niin iso että olenko oikeasti valmis aloittamaan vauvan hoidon alusta. Nyt elämä on helppoa kun kukaan ei ole minusta riippuvainen. Elämä on vuodenkin sisällö helpottunut paljon.
Mutta sitten taas, haluan että joku on minusta riippuvainen. Haluan työnnella rattaita, syöttää ja vaihtaa vaippoja. Haluan vielä reilusti aikuisiällä kokea mitä on tulla äidiksi.
Mutta hinta mitä tästä haaveesta maksan on ehkä iso. Kyllähän oman vauvan pitääkin maksaa, mutta entäs terveysriskit. Onko niitä? Onko väärin viedä hoidot näin pitkälle...jonkun mielestä ehkä. Mutta miehenikin vuoksi olen valmis ainakin kerran yrittämään ja kattomaan miten käy ja mitä ne hoidot oikeen on.

Mieli nyt kuitenkin hyvä ja rauhallinen. Ei itketä. Mutta kun ne hoidot todennäköisesti alkaa ja jos sieltä tiputaan kaiken kokeman jälkeen alas... En haluu edes miettiä!!!

Kp.34... odottelua

Onhan nämä kierrot ennenkin venyny. Mutta on tää aina vaan niin rasittavaa. Vatsassa aina välillä tuntuu että NYT vois kohta, ehkä huomenna alkaa. Mutta ei.
Tein joskus viime viikon perjantaina (tai olisko ollut torstaina) testin kun se NIIN kuumotti kaapissa. Olihan se nega, niinkun aina. Vaikka tekoajankohta olikin hiukka aikanen.
Mutta aina tää jännittää, kun tiedän että meillä vois käydä tuuri, mitään täydellistä estettä kun ei ole. Jotenkin toivon sitä ihmettä. En vaan tiedä miten koepuhkihoito loppu vuodesta onnistuu...pakkohan sen on mutta ei se yksinkertaista tule olemaan.

Katseltiin miehen kanssa ulkona tähdenlentoja ja toivottiin hiljaa itseksemme.
Uskon että meidät vielä palkitaan, kun se oikea aika koittaa. Mutta ei tämä polku sileä ole.
Mutta meidän elämässä on niin moni asia hyvin, olemmehan me löytäneet toisemmekin.

kp.32, vatsa nippailee

Luomu kierto ollut nyt, niinkuin koko kesänä. Jännä juttu että rinnat ei oo yhtään arat. Viime aikoina on nimittäin ollu joka kierrossa. En tiiä tarkkaan koska oli ovis ja siks en oikeen osaa menkkojaan odotella.
Mietin kyllä että pitäis ottaa tavaks tehdä ovis testejä niin ei tarvis turhaan toivoa viikko ennen h-hetken saapumista.
Nyt on taas viikon ollu sellanen kutina vatsassa et alkaa, mutta kun ei vaan kuulu! Nyt kyllä kahden päivän sisään on pakko, muuten alan toivoa liikaa.
Kyllä jo yhden testinkin testasin pois kun se kaapissa poktteli. Mutta tuloshan nyt on sanomattakin selvä. Sama kun 20kertaa aiemmin...
Niin tämähän tosiaan oli yrityskierto 25 tai 26... En edes muista.
Mutta ehkä tää vielä syksyllä iloks muuttuu. Enään muutama viikko ja sit päästään suunnittelee koeputki hoitoja :)

1 ivf

Saimme tietää että olemme kunnalliselle puolelle ivf jonossa. Loppuvuodesta tapahtuisi tämä.
Toisaalta mukavaa kun tietää että tämä saattaisi päättää pari vuotta jatkuneen epäonnistumis tuskan. Mutta toisaalta toivon ihmettä. En oo mikään lääkkeiden paras kaveri. Ja nuo isot lääkemäärät ei pistä hymyä huulille.

Huomenna ajattelin soittaa yksityiselle klinikallemme että tekiskö ne inseminaation ilman lääkkeitä... Sitä voisin vielä kokeilla, mutta ilman lääkemäärää. En välttämättä näe muille kun keltarauhashirmoonille tarvetta...ja kalliit pistot tuntuu turhilta. Inseminaatioiden ennuste muutenkin epävarmam heikko.

Päivä kerrallaan :)

Kiva päivä

On ollut mukava olla pari päivää vapailla. Oon tehny kivoja ale löytöjä ja remontoinut koti nurkkia rakkaan mieheni kanssa. Olen himosisustaja joka tykkää välillä pistää nurkat uuteen uskoon. Siistiäkin pitäisi olla, vaan ei se aina onnistu.

Suunnittelen/haaveilen myös uuden auton ostoa, vanhan petturin tilalla. Ja onhan se tuleva syksykin on kovasti mielessä.

Niin paljon jänniä asioita tuo syksy meille tullesssan...
Voi kun sen kauan kaipaamankin paketinkin....

Mutta nyt koitan keskittyä siihen mitä on ja nauttia elämästä tässä ja nyt. Välillä vaan tulee niitä hetkiä. Mutta onneksi hyviä päiviä on enemmän :)

omaa aikaa

Täydellisestä ovulaatiosta uuteen kiertoon. Ei siis raskautta kierrosta jonka yritus  nro. oli 28!! Muita blogeja (linkit oikealla) olen lukenut luovuttamisen makuja ja niitä täälläkin selkeästi ilmassa.

Vaatekaapissani on pussi kuitteineen. Pussissa on pienet vaatteet jotka ostimme kaupunki vierailulta vuosi sitten. Vaatteet olisi yhteisen vauvamme kotiutumis vaatteet. Varastossa on myös laatikollinen vaatteita joita olen esikoisen vauva ajoilta säästänyt.
7 vuotta sitten mietin että haluaisin kolmannen lapseni sitten kun esikoinen on kouluun menossa. Nyt on se syksy.
Tilanteesta vaikeamman tekee sen että minulla ja nykyisellä miehelläni ei ole yhteisiä lapsia. Mieheni on lapseton!
Olen yli onnellinen tässä tilanteessa siitä että olen 19 vuotiaana saanut esikoiseni. Olen omistanut elämäni perheelle, lapsilleni ja silti saanut itselleni hyvän koulutuksen. Minulla on perjaatteessa kaikki se mistä olen haaveillut.

Mutta on lohdutonta kun kaikki ympärillä hehkuttaa vauva onneaan ja itse ei yli kahden vuoden yrittämisen jälkeen tule raskaaksi.

Näen unia että silitän vauva mahaani. Ja nyt vain haaveilen vauvasta, mutta en suunnittele mitään sen varaan. Pohdin eri opiskelu vaihtoehtoja tulevaisuuteen ja suunnittelen kodin muutos töitä yms.

Lapsettomuushoitoja en ole paljon kesän aikana miettinyt. En haluaisi inseminaatioota enään, ainakaan muuten kuin luonnolliseen kiertoon. Tuntuu turhalta maksaa paljon rahaa kun siemenneste h hetkellä saattaa olla tyhjää täys. Koeputkihedelmöityksiin olen jo mieleni siirtänyt, ja syksylle olisi yksi aika sovittuna kunnalliselle puolelle. En vaan tajuu miks polikäyntejä vieläkin tarvii. Ollaan vuos käyty polilla ilma yhtäkään hoitoa!

Elämä on kaikesta huolimatta hyvää, vaikka välillä masentaa ja kaikki tuntuu raskaalta.
Toivotaan ilmeitä, mutta ei mietitä tulevaa...

Täydellinen ovulaatio

Nyt vaan TOIVON että että yksi siimapää jaksaisi uida maaliin!
Bongasin nimittäit tänään täydellisen positiivisen oviksen.
Päätin iltapäivällä testata kun vatsaa nippaili. Ja testiin tuli niin kaunis vahva ovis viiva. Ei jättäny yhtään arvailun varaa.
Aina mietin että JOS nyt tärppäis niin nopeestihan tämä kaksi vuotta yritystä meni. Kunnes taas menkat alkaa ja petyn sadannen kerran...

Kesän turvotukset ilman sitä yhtä

Juhannuksena tuli syötyä niin että tuntuu kuin vieläkin turvottaisi. Oikeestaan sen jälkeen kun kuukautiset viimeksi hoitokierron jälkeen alkoi on tullu mässäiltyä holtittomasti. Tuntuu että on nälkä koko ajan ja sokeri hammasta kolottaa. Voiko olla niin että kierron lääkkeet jotenkin tasasi hormoneja niin että ei tehnyt mieli esim. Suklaata koko ajan.
Sillon oli sentään toivoa. Nyt mieli on taas tyhjä.
En oo ovista bongaillu vaikka testejä olisi kaapissa ollutkin. Eikä oviskivutkaan ole kovin selkeitä ollut. Kalenterin mukaan ovis olisi ollu sunnuntaina mutta vasta ma ja ti tunsin edes jonkinlaista nippailua alavatsassa. Tosin selkeitä ovislimojakaan ei näkyvissä oo ollu.
Ennen hoitokiertoja ei oviksen kanssa oo ongelmaa ollut, voisiko lääkkeet kierron näin sekoittaa? Kaikki dropit kuitenkin meni, vaikkakin pienellä annoksella.

Oon tällä viikolla katsonut kaksi kertaa erillaiset äidin Melindan tarinan itkien. Sanoin miehellenikin että vois sen katsoa. Siinä on niin paljon ajatuksia joita omassakin päässä liikkuu.

Enään muutama työvuoro ja sitten aloitan muutaman viikon loman. Onneksi tuo aika on täyteen buukattu niin ei tarvitse kulkea kaupungilla kaikkien raskaanaolevien keskellä miettien miksi oma vatsa vain täynnä ilmaa. Miten toisille suodaan kaksi lasta siinä ajassa kun me emme ole saaneet yhtäkään. Miten maailman luonnollisin asia voi olla näin vaikeeta ja aiheuttaa näin paljon mielipahaa.

Julkisella puolella on lähete koeputkihedelmöitykseen laitettu. Se siis syksyllä odottaa jos ei ihmettä tapahdu! Sitä ennen pitäis ehkä yksi insemunaatio yksityisesti tehdä, mutta meneekö siinäkin taas n.800e taivaan tuuliin...ken tietää, ei ketään, tietystikkään! Onnistumistahan ei voi rahassa mitata. Mutta kun meidän vika on se että siittiöitä on välillä vähän enemmän ja joskus ei ollenkaan niin tuo inseminaatio hoito tuntuu täydeltä lottoarvonnalta.

Testaus päivä

Eilen otin viimeisen Lugesterol munan ja tänään aamulla olisi saanu testata. En kuitenkaan eilen vaivautunu testiä ostamaan kun ajattelin että kyllä se täti sieltä kylään tulee. Vatsa juili ja suklaata teki mieli.
Ei kuitenkaan täti tullut vielä kylään.

En usko ollenkaan että raskaana olisin mutta koska lääkäri on testin "määrännyt" niin teen sen huomenna aamulla.

Jotenkin olo on rauhallinen ja hyvä. Pelkkä tieto siitä että on avun piirissä keventää lastia. Vaikka sitten samalla tuleva pelottaakin.

Välillä mietin saisinko ottaa pillerit hetkeksi käyttöön niin että sais lomaa tästä kaikesta. Mies vaan ei ymmärrä, ja on sitä mieltä että lääkäri pitäisi mielenvikaisena että samalla toivoo raskautta ja syö ehkäisy valmisteita.
Mutta tuntuu että ilman ehkäisyä en saa aina kunnolla lomaa omilta ajatuksilta.
Paitsi nyt on kiva kun olen töissä paikassa joka vie mukanaan kiireen vuoksi ja nappaa aivotkin matkaansa. Ajatukset on siis koko kesän muiden hoitamisessa, ja siinä että itse jaksaa hoitaa muita hyvin.

Voi ei tätä päätä ja näitä ajatuksia =elämää

Olen viime viikkoina lukenut paljon muiden blogeja ja kokemuksia niiden sisällä. Toisaalta mieleenherää että mitä jos sitä itsekkin on tässä tilassa vuoden, kahden tai jopa kolmen kuluttua. Mietin että onko tämä hetki sittenkään niin huono tai voiko tämä vielä paljon pahemmaksi muuttua. Missä menee raja hoitojen suhteen ja muten voisin hyväksyä sen etten saa enään lisää lapsia, en yhtään yhteistä mieheni kanssa ?
Toisaalta olen todella onnellinen siitä että olen nuorena hairahtanut ja halunnut lapset juuri sen vuoksi etten vanhempana kun kaikki opinnot ja talot on valmiita olisi tässä tilanteesaa.

Mutta silti, silti tämä tunne siitä että raskaus ei vuosien yrityksenkään jälkeen ala ei ole helppo. Minun tulisi käydä läpi luopumisprosessi siitä että minun kroppani en hedelmänsä antanut tähän maailmaan. Vaikka minun täydellinen limakalvoni ja ovulaationi mahdollistaisi raskauden.

Tämä on kuitenkin meidän yhteinen matkamme enkä voi rakastani hylätä sen vuoksi että hänen siittiönsä ei ole muotovaliota. Mutta saattaa olla että minun pitää joku musta päivä valita. Valinta on helppo mutta se musertaa palan minua.

Ensimmäisen raskaustestin aika on viikon kuluttua, se kertoo tämän ensimmäisen inseminaation tuloksen. Mitään odotuksia ei ole! Eihän alle miljoona siittiötä voi riittää raskauteen. Kuulostaa oudolta, raskauteenhan tarvitaan vain yksi hyvä. Mutta ei paljon toiveita lääkärikään antanut. Puhui vaan seuraavasta ja samalla viimeisestä inseminaatiosta.

Kysymyksiä on ilmassa paljon joihin ei vastausta löydy enkä vielä niin haluakkaan löytää. Mutta on tietysti selvä että päätä ne sekottaa.

Elämä pyörii ympyrää, vai pyöriikö?

Paljon on kaikkea tapahatunut. Lähdettiin yksityiselle puolelle hoitoihin kun saatiin tutkimukset kunnallisella valmiiksi. Ja johan alko sitten heti tapahtumaan. Yksityisellä puolella kun saa ajan silloin kun tarvii eikä sillon kun aikoja on!
Jos jotain tekisin toisin niin sen että en ikipäivänä menisi kunnalliselle lääkärille tekemään alku tutkimuksia. Yksityisellä puolella kaikki labrat saisi lähestulkoon kerralla kun kunnallinen puoli juoksutti lähes vuoden ajan eri labroja ottamassa. Ei tule halvemmaksi maksaa 10krt poliklinikka maksuja kuin pari satasta yksityiselle jolloin säästyy monelta vaivalta ja odottamiselta.

Mutta, kaikellahan on varmasti joku tarkoitus.

Tänään olen pistänyt itseeni viimeisenkin pistoksen ja huomenna on ensimmäinen inseminaatio.
Jännittää kovin minkä laatuista ja miten paljon mies saa kuppiin tavaraa. Siinä kun piilee ainoa syy tähän kaikkeen mikä meistä on löytynyt...

Ei ole helppoa matkata 250km lääkäriin aina kun sen aika on lyhyellä varoitus ajalla. Varsinkin kun työajat ovat mitä ovat. Mutta kunnon palvelun ja hyvien hoitojen vuoksi olin valmis kokeilemaan auttaisiko tämä.
Toivon tietysti enemmän kuin muuta että tästä jotain syntyisi. Vaikka kovasti pelkään myös pahinta ja mietin mitä jos ei.
Ei kai se kiellettyä ole asioita päässänsä pyöritellä vaikka se ehkä turhaa onkin murehtia etukäteen. Kait sitä jo jotenkin on oppinut suojelemaan itseään. Sanon aina että kun elän tämän kropan kanssa niin en voi olla miettimättä mitä minun sisällä tapahtuu!!

Nyt en voi muuta kun maata sängyssä, alavatsa on niin kipeeen oloinen pregnyl piston jälkeen. Huomista jännittäessä ja parasta toivoen,
<3:lla Katla

Yksi viiva

Niin se aika kuluu. Kulunut kuukausi tai kaksi on ollut aika mitään sanomattomia. Olen yrittänyt saada jotain aikaan ilman että kuitenkaan. Edelliseen postaukseen voisi taas lisäta kaksi uutta vauva uutistakin.
Ihana että jollain tärppää! Oma pettymys tähän kaikkeen on kuitenkin jo katoamaan päin, tai ainakaan se ei enään tunnu niin pahalta, tämän tunteen kanssa on pakko joka päivä elää.

Mutta...
Mikä voi olla ärsyttävää kun "punaisten päivien" odottelu!!
En yleensä ole pitänyt kirjaa koska vuodan ja koska en. Mutta koska lääkärit niitä sattuneesta syystä aina kyselevät niin pitää laittaa itsellekkin "NE" päivät ylös.

Luomu kuukausia on takana jo 22 ja kiertokin on ollut koko ajan tasaisempi. Mutta nyt on taas vuoto jäänyt jonnekkin siperiaan kun ei vaan kuulu vaikka tuntemuksia onkin ollut. Nyt kuitenkin jo 4-6 päivää myöhässä!!

Pakkohan sitä oli sitten käydä testejäkin ostamassa jotta saisi mielenrauhan. Mutta yllätys yllätys, yksi ainut viiva.

No mutta, tällä viikolla suunitellaan hoitojen aikatauluja ja meillä onkin suunnitelmissa käydä ensimmäiset hoidot (inseminaatiot) tekemässä yksityisellä puolella koska meidän kotikaupungissa ei mitään lapsettomuushoitoja tehdä niin on sama ajaa yksityiselle kuin julkiselle puolelle jonne sama matka.

Soitin muutama viikko sitten väestöliitolle kysyäkseni hieman heidän käytännöistään. Ja kulemma ensimmäisen käynnin saa 2-3 viikon päähän ja sen jälkeen ei aikatauluja ole. Eli käytännössä voitaisi ajatella että ensimmäinen inseminaatio voitaisiin tehdä jo huhtikuussa tai toukokuussa :) Mikä olisi tietysti hienoa!

Jännätään nyt pitikö se yksi viiva totuttuun tapaan paikkansa vai olisiko ihme todella tapahtunut!

Vauvauutisia satelee

Onhan se iloinen asia ja jännä miten sitä suhtautuu siihen, kun vauvauutisia satelee jokapuolelta.
Tuntuu oikeestaan siltä kuin olisin jäädyttänyt tunteeni suojellakseni itseäni.
 Koska omalla vauva rintamalla ei tapahdu edistystä niin pitää olla tunteeton kunnes on jotain tunnettavaa?!? Miltä kuulostaa???

Hullulta tuo omaan korvaan kuulostaa mutta voihan tossa jotain perää olla. Jos jokaisesta vauvauutisesta hyppisi riemusta ja eläisi mukana raskaudessa ei ehkä kestäisi sitä omaa kaipuuta. Niin, kaipuuta. Harva varmaan kaipaa isoa mahaa ja raskausaikaa mutta minä kaipaan. Kaipaan kauniisti pyöristyvää vatsaani, niitä potkuja sen sisällä. Haluan katsella lasten vaatteita ja tarvikkeita ajatuksella että mitä ostaisin meille KOHTA. Haluan herätä yöllä syöttämään lastani joka tuhisten imee maitoa syödäkseen.
Kaiken tämän kokeman jälkeen haluan kokea kaiken sen mitä olen kokenut jo huomattavat nuorella iällä. Haluan olla "vanha äiti" jota ei katsota vinoon nuoren iän vuoksi ja haluan kokea/jakaa kaiken tämän yhdessä mieheni kanssa.

Lasketut ajat lähestyy monella tutulla ja monen vauvat ovat jo oppineet kävelemään yms. Niin kaikki tämä siinä ajassa kun me ollaan päästy lapsettomuus tutkimuksissa VASTA loppu vaiheelle.

Lohduttaudun ajatuksella että hyvää kannattaa odottaa! Ja kyllähän meidän arki täyttyy ilosta vaikka raskautta ei kuulukkaan.

Sanoin jo alkumetreillä että en halua raskaaksi yrittämisestä tulevat pakkomielle tai mitään mikä pilaisi makkaripuolen elämän. Tiedän että rakastelu on osa parisuhdetta raskaaksi tulon jälkeenkin, mutta jos siitä tekee päässään vain muodon "tehdä vauvoja" menee koko ilosta suola.
Näinhän usein käy... Parisuhdetta ei juuri ole ensimmäisen ja ei ehkä toiseenkaan vauva vuoden jälkeen.
Uskon että jos etenkin naisena tämän ilmiön tunnistaa ja koittaa sitä välttää niin parisuhdekkin pysyy virkeempänä.

Voin vain kuvitella sen päivän kun joskus menemme ensimmäiseen ultraääneen ja näemme lapsemme, meidän, koko perheen yhteisen ja niin toivotun sekä odotetun pienen käärön. Voi kun tämä päivä koittaisi vielä <3

Edistystä

Ensimmäistä kertaa vajaan vuoden sisään ei ollut paha mieli kun lääkärin huoneesta ulos kävelin. Tuntui että kerrankin joku ymmärtää ajan kulun ja sen miten liian pitkä aika murentaa toivoa.

Nyt saatiin lupaus että parin tutkimuksen jälkeen päästään polullamme eteenpäin. Seuraavana on vuorossa ultraääni jossa tarkastetaan munajohtimien aukiolo ja sen jälkeen verikokeita.

Vaikka ajatus ehkä hieman pelottaakin on huojentavaa kuulla että seuraavaksi kokeillaan inseminaatiota (jos tulevissa kokeissa ei vikaa) ja siitä sitten jatketaan eri hoitomuotoihin jos ei tärppää.

Kuulostihan se hyvältä kun osaava lääkäri sanoi että "ei saa luovuttaa" ja että pitää vaan jatkaa hoitoja sinnikkäästi. Monet kulemma lopettavat liian aikaisin.
Itse olen miettinyt että jatkan/jatkamme niin kauan kuin se hyvältä tuntuu. Näin etukäteen ajsteltuna en voisi kuvitella että jaksain montaa vuotta juosta hoidoissa jotka rankkoja niin henkisesti kuin fyysisestikkin.

Mutta kait sitä avoimella mielellä ja päivä kerrallaan asenteella pärjää pitkälle??

Uneni kaunein ja todellisuus

Heräsin aamulla väsyneenä. Näin unta pienestä pojasta joka oli meidän oma.
Elin unesssa mukana niin vahvasti ja se tuntui hyvin todelliselta. Ehkä joku päivä, ajattelin.

Se on kumma miten sitä seuraa oman kehon toimintaa ja aina toivoo (vaikka miten monta pettymystä olisinkin takana) sen päiväisen närästyksen ja pahoinvoinnin johtuvan pienestä katkaravusta vatsan pohjalla.
Sitten kun se todellisuus taas valkenee niin tuntuu ettei kukaan ymmärrä miltä juuri sillä hetkellä tuntuu. Ei sitä ajattele että "No ensi kierrossa", sitä kun  jo tietää että sen ihmeen todennäisyys ei ole suuri kun on pettunyt n.20 kertaa!

Tuo 20:han näyttää aika pieneltä tässä mustaa valkoisella mutta kyllä siihen on paljon mahtunut!
Jos sen 20 kertaa kääntää 1vuodeksi ja 8kuukaudeksi niin se kuulostaa varmasti pitkälle, ainakin heille joilla tärppää ensimmäisellä tai toisella kerralla.
Sitten taas he jotka pettyvät yli 40 kertaa tai koko loppuelämäkseen... Sitä en uskalla edes miettiä.
Voin vain kuvitella miten monta henkistä alamäkeä siihen aikaan mahtuu. Olen miettinyt sitä jos jokin päivä tulisi tarve hyväksyä tilanne.
Todellisuudessa en pysty sellaista vielä edes kuvittelemaan.

Kävimme lääkärin vastaanotolla ja iloksemme siellä oli vastassa vanhempi lääkäri joka tiesi mistä puhui. Oli ilo kuunnella kun joku vihdoin pisti asioihin vauhtia. Mies on nyt tutkittu ja muutosta parempaan oli nyt selkeäst tapahtunut. Toisin sanoen ensimmäinen siemennestenäyte oli tyhjää täys ja tämä toinen sisälsikin jo elämää.

Seuraavan kuukauden aikana pääsen katsomaan onko
munajohtimeni varmasti auki ja miten hormoonit toimii ja sen jälkeen jos mitään ei ilmene niissä kokeissa niin inseminaatiota ensin kokeillaa.
Jännittävää mutta mukavaa että jotain vihdoin tapahtuu.

Tunteiden sota

Tulivuori, ilmapallo, nainen.
Kolme asiaa jotka kuvaavat tätä tunnetta.

Oloni on vain ristiriitainen, odottava,pelokas, jännittynyt, surullinen mutta silti kenties toiveikas.
Miksi juuri sen lähimmän kanssa on niin vaikea puhua näistä asioista? Sillä on kenties merkitystä että olen niin monta kertaa jo itkenyt ja avautunut eikä samoja asioita miehen näkökulmasta saa puida uudelleen ja uudelleen. Toinen ei voi ymmärtää.

On vaikea uskoa etteikö lähimmäisesi miettisi samoja asioita.
Mutta silti hän vaan hymähtelee ja huokailee kylkeä kääntäessään viimeisenä iltana nukkumaan mennessä, ennen totuutta.Ei sano sanaakaan mitä miettii. Varmasti mielessä pyörii jotain. Onhan kyse kuitenkin siitä tuleeko hänestä isä vai ei.

On kyse lapsettomuudesta, toissijaisesta ja "ensisijaisesta".
Mies ja nainen kokee asian niin eri tavalla ja erillaisena menetyksenä. Tuntuu että tämä asia todella mittaa ihmisen pienuuden tässä maailmassa.
Kuinka voimattomia olemmekaan tietämättömyyden ja toivon portilla!

Aamulla saadaan kuulla totuus meistä ja siitä onko pienen murusen verran toivoa vai vähän enemmän. Vihdoin lähes 2 vuoden epätietoisuus saa perusteellisen vastauksen.
Vaikka toivoa aina on eikä sitä pidä menettää tuntuu nyt että tämä olisi kuin loputtomiin täyttyvä ilmapallo tai heräävä tulivuori joka on juuri räjähtämäisillää.
Välillä tuntuu että nyt pamahtaa mutta sitten seuraavassa hetkessä kaikki on hyvin. Ollaanko sittenkin linnanmäen vuoristoradass??