Mitä meille kuuluu?

Eipä ole pitkään aikaan tullut tänne päivityksiä. Vaikka paljon uutisia olisikin ollut.


Marraskussa 2014 sulatettiin pakkasukot jotka olivat ensimmäisestä icsistä tallella. Kolmesta vain yksi selvisi siirtoon, eikä sekään tarrannut kiinni.


Vihaa ja tuskaa täynnä hakeuduimme samantien maamme parhaalle privaatti klinikalle jossa aivan ihana lääkäri otti meidät vastaan. Päässämme soi vaan levy "emme anna periksi, nyt tai ei koskaan, maksaa mitä maksaa"! Siitä alkoi matka kohti kolmatta koeputkihedelmöitystämme!


Koko hoito oli täynnä hyvää virettä ja meillä oli lääkäriimme täysi luotto. Niin hyvää palvelua mitä saimme/olemme saanet kyseiseltä klinikalta emme ole muualta saaneet ja sydämeni oli aivan pakahtua onnen tunteisiin koko hoiton ajan.


Yhteistuumin lääkärin kanssa teimme rohkeita lääkelisäyksiä ja otimme mm.keräysaikataulun kanssa varman päälle.
Lopputuloksena oli 8hedelmöittynyttä alkiota joista 2 jakautui blastokysti vaiheeseen.


Siirsimme blastoista toisen (toinen vaati yhden päivän pidemmän viljely ajan ennen lopullista bladtovaihetta) ja toinen meni pakkaseen. Kovasti siinä mietti että mitä jos nämäkään kaksi ei meille lasta tuo, mutta toisin kävi.
Onneksi emme odottaneet naisteklinikan jonon edistymistä...sieltä ei nimittäin ole vieläkään kirjettä tullut!


Tämä joulukuussa siirretty suuri toivomme tarrasi heti kiinni ja on edelleenkin mahassani, potkii jo melko lujasti. Kesän lopulla meidän lapsettomuusmatkamme saa toivottavasti vihdoin onnellisen lopun ❤ Raskaus on mennyt hyvin ja vauvalla vaikuttaa kaikki olevan hyvin.
Pikkuhiljaa uskaltaa jo unelmoida ja tehdä hankintoja meidän pienelle. Vaikeeta on ollut käsittää, että tämä todella on totta... Mutta kyllä tämä on!

Mutta mitä sitten kun toivo katoaa...

Muutin banneri tekstiä koska se sopii tähän hetkeen.
Käytimme valttikorttimme, menimme yksityiselle puolelle ja teimme  yhden IVF kierron ICSI:llä. Mitä jäi käteen? Vastaus, lasku.

En pysty sanoin kuvaamaan miltä nyt tuntuu. Tai no, olo on sellanen että herään aamulla koska on pakko. Arjen on pakko pyöriä. Olen monen silmissä todella onnellinen, minulla on kaksi kouluikäistä lasta, kiva koti ja koulutus. Minullahan on kaikkea! Mutta omasta mielestäni ei ole.
En ole kokenut mieheni kanssa raskauden odotusta ja vauva aikaa, me emme voi yhdessä muistella lasten ensimmäistä parkaisua tai sitä miten lapset oppi konttaamaan. Vaikka olen ollut onnekas ja saanut lapseni todella nuorena niin silti tuntuu että jään jostain paitsi kun en nyt kolmekymppisenä lasta saa. Joku ehkä kutsuu tätä itsekkyydeksi, mutta minulle tämä on suuri suru. Minä tiedän mitä on saada lapsi, tiedän mistä jään paitsi. Lisäksi suren sitä ettei mieheni saa kokea isäksi kasvua ja sitä mitä on saada oma lapsi.¨

Uskon että jokaisen naisen pitää käydä läpi ajatus siitä että lapsia ei enään tule. Itse en ole tätä koskaan vielä käsitellyt ja tuntuu että en voi sellasta päätöstä tehdä. Mutta miten jatkaa elämää jos ei voi hyväksyä tosi asioita!?!
Olen umpikujassa. Voisin vain itkeä, en jaksa enään hoitoja mutta en osaa hyväksyä tosia asioitakaan. En ennen kaikkea jaksa enään toivoa, en jaksa joka kuukausi miettiä alkaisiko tästä raskaus ja voisinko olla raskaana nyt kun kuukautiset ei alakkaan. Hyvinä hetkinä toivon, mutta tiedän nyt että se on turhaa ja se rikkoo minut sekä parisuhteemmekin pikkuhiljaa.

Meidän toinen IVF siis meni aivan penkin alle. Kypsät munasolut katosivat viikonlopun aikana ja lopputulos oli että saimme kaksi kypsää munasolua joista toinen vain hedelmöittyi. Mutta sekään ei kiinnittynyt. Jostain syystä omat munasarjana on ollut keskenmenon jälkeen eri paria. Toinen ei kasvata puregonilla munasoluja isoiksi asti ja näin ollen saldo jää toisen varaan. Tämä hoitokierto yksityisellä oli suurin fiasko ja olen niiiiin vihainen!

Saldona nyt on 3vuotta ja 4kk lapsettomuutta. 1 inseminaatio, 2 IVF hoitoa, 2 tuoresiirtoa, 1 keskenmeno eikä kädessä ole tällähetkellä kuin surua ja katkeruutta.

Voihan ahdistus sentään

Olen ihan varma että vaikka meidän kolme pakastealkiota selviäisi sulatuksesta kohtuun tulee ne menemään kesken.
Olen ihan varma että meillä on lääkärin mainitsema virhe siittiöiden dnassa joka aiheuttaa sen ettei hedelmöittyneet alkiot kehity.
Kaikki meidän yli tusina munarakkuloita hedelmöittyi. Mutta vain neljä jatkoi jakautumista joista paras nelisoluinen "kuoli kohtuuni". Kolme muuta alkiota ovat vain kaksisoluisia.
Pelottaa mennä pakastealkion siirtoon siksi että en halua kokea kahden viikon sairaslomaa keskenmenon takia. En halua synnyttää verta lääkkeiden avulla enkö halua maata sairaalan osastolla synnyttäneiden keskellä.
Tämä kaikki on niin väärin.
Haluan muuttaa muualle, haluan täyttää kalenterini kaikella mahdollisella etten vain muistaisi että olemme kohta yrittäneet kolme(!!!) vuotta tulla raskaaksi. Miksi onni piti viedä meiltä pois?!? En osaa edes surra..Mutta en  jaksaisi jatkaa tätä tuntematonta matkaakaa.

Nyt se on varmaa

Hcg oli laskenu roimasti, hyvä niin. Itse tunnen sen olossani ja tiesin jo aikoja sitten ettei kaikki ole kunnossa. Ultrassa nähtiin että kohtu täynnä epämääräistä hyytymää...Selvä peli. Ei mitään merkkejä raskaudesta. Tämä meni kesken. Olisikin ollut liian hyvää ollakseen totta.
Sain tyhjennys ja kipulääkkeet  kotiin, osastolle en halunnut!
Nyt vaan toivotaan että kaikki valuu pois jotta ei sinne kaavintaan tarvitse mennä.

Kaikki, kaikki sitä pitääkin kokea.

Lääkäri ihmetteli mistä johtui että 17alkiosta vain 8 hedelmöittyi, sitä emme tiedä!
Onneks pakkasessa on kuitenkin kolme alkiota. Toivottavasti niillä päästäisi pidemmälle kuin nyt. Toivossa on hyvä elää, en halua romahtaa enkä edes itkeä enään. Onneksi olen itse tässä enkä missään teholla. Aika näyttää tuleeko tämä uniin.
Illalla otan lääkkeen ja toivon parasta...sitä ennen pitää pari juttua vielä hoitaa.

Jatkuva vuoto, hematooma

En olisi uskonut sitä miten pitkä ja vaikea tästä tiestä taas tuli. Luulin että meillä jo tarpeeksi vastoinkäymisiä oli.
Mutta ilmeisesti ei. Tämä epävarmuus on todella hirveää. Lääkärit ei ole 100% luopunut toivosta koska puhuivat kaavinnasta vasta ensiviikolla jolloin kontrolloidaan matalana ollut hcg. Lääkärien toiminta on ollut mielestäni ala arvoista. Kukaan ei ole minulle tätä tilanne selittänyt tai puhut asioista oikealla nimellä. Kaikki vaan hiljaa mumisee, pitää meitä epätietosuudessa ja odotuttaa. Paras oli kun lääkäri lopetti kaikki lääkkeet, myös lugesterolin kuin seinään! Voin kertoa että käytän lugeja (vaikka ne turhia olis) kunnes joku sanoo totuuksia minulle. Antibiiotinkin lopetti vaikka vuodossa oli aluksi pahaa hajua, mitäköhän riskejä siitä minulle voikaan aiheutua...

Ollaan keksitty itsellemme teoria jonka mukaan sikiö ja syke ei vielä välttämättä näkyisikään, eli jos alkio olisi kiinnittynyt viikkoa myöhemmin. Voisihan se ihan mahdollista ollakkin, se selittäisi vuodon pari päivää ennen testipäivää sekä haalean plussan joka vahvistui testipäivän jälkeen.
Kohtuni suulla on iso hematooma joka vuotaa kokoajan, välillä enemmän hulahtelee ja välillä vain vähän. Muuta vaihtoehtoa ei ole kuin levätä, toivoa ihmettä ja odottaa. Jos ensi viikolla elonmerkkejä ei vieläkään näy niin imukaavinta olisi tässä tapauksessa ainoa vaihtoehto.
Olen siis ainakin ollut raskaana, mutta nyt en enään tiedä mistään mitään...

En tiedä kirjoitanko tätä itselleni vai lukeeko näitä ketään. Mutta olen avoimesti tilanteestamme kaikille kertonut, se tekee minulle tästä kaikesta helpompaa. Puhuminen auttaa minua, siksi tämä ei tunnu niiiiin raskaalta. Lisäksi kaikki toisten vastoinkäymiset lisää omaa onnea silloin kun asiat on hyvin. Välillä on elämässä pysähdyttävä miettimään omaa onnellisuuttaan.

Tällä hetkellä suurin pelko on leikkaussaliin joutumisesta (unessa tehdään) ja siitä että itse kaikesta selviän. En edes tiennyt tällaisesta  vuoto jutusta ennen tätä omaa kokemustani, voin kertoa että en toivo tällaista piinaa kenellekkään!!

Valuuko toivo pois? edit. Elämä VALUU reisille

Verinen vuoto alkoi, soitin lääkäriin ja ultrassa oli kaikki niinkuin näin pienillä viikoilla voi olla. Ei siis vielä sykettä. Illalla vuoto kuitenkin lisääntyi ja kipulääkettä kramppikipuihinkin oli pakko ottaa. Valuuko pieni ihmeemme siis pytystä alas?!?
Vielä en hyytymiä ole nähnyt, kirkasta verta vain. Mutta jotenkin vaisto sanoo että ei kaikki voi olla hyvin tällasen verenvuodon vuoksi.

Olen sanaton, miten me jaksamme taas aloittaa hoidot tämän jälkeen.
Toivon ihmettä ja sitä että pieni taistelija selviäisi tästä kaikesta. Mutta pelkään pahinta...

Edit. Kyllä tää vaan on totta. Verta valuu tiputtamalla. En nyt jaksa sairaalaan yöksi lähteä. Huomenna menen tämän kaiken pahan kuulemaan... Luget sai jäädä kaappiin. Ei siitä enään hyötyä ole. Epäreilua!!! Mitä tein väärin?! Miksi ei vieläkää?!?

Toivoa on

pp.10 ja yö villien unien jälkeen oli pakko testata.
Sain todella hailakan plussan (2päivää sitten ei vielä näkynyt mitään).
En usko vielä että "toivomme" olisi totta. Mutta odotan lähemmäksi testipäivää ja sitten uskon jos viiva on vahvistunut.
Kaikki joululaulutkin pistää palan kurkkuun ja herkistää, voiko toivomme käydä toteen. Ja joulun taika toteutua. Nyt TOIVON!

Selvinneet munasolut ja siirto

8 munasolua hedelmöittyi joista 3 lopetti jakautumisen.
Yksi täydellinen, ja paras alkio on siirretty sisääni kasvamaan ja loput meni pakkaseen.
Nyt vain toivotaan että saadaan maailman paras joululahja <3

Tällä hetkellä olo on vieläkin turvonnut, kuuluu kulemma asiaan. Lepo oli tepsinyt ja kudosnesteet vähentynyt lähes olemattomiin. Viikko saikkua siis tuli...
Hieman on olo voipunut ja vatsa kipeytyy tekemisestä edelleen.

Nyt kuitenkin mahdollisimman normaalia arkea ja puuhailua ja sitten toivotaan parasta...pahinta en halua pelätä ennen kun annetaan syy.
Pienen pieni muna sisälläni nyt toivottavasti kasvaa ja voimistuu <3

Viimeinen ultra ennen kun se alkaa...

Ultrassa "munieni" määrä oli ainakin tuplaantunut. Hyperstimulaation oireita täytyy seurata, täytyy vain levätä ja kulemma juoda paljon.

Toisella puolella rakkulat olivat suurempia kuin toisella, mutta silti pistoksia tuli vielä kahtena päivänä samalla annoksella kuin koko hoidon ajan.

Tänään on pregnylin vuoro ja innolla odotan muuttuuko tämä olotila minkälaiseksi sen jälkeen.

Nyt on tuntunut siltä että alavatsan/lantion seutu on turvoksissa ja jalatkin helposti jomottavat kun ovat alaspäin. Turvotuksia siis ja jonkin asteista väsymystäkin kenties.

Maanantaina on keräys ja keskiviikkona siirto, pikkasen jo jännittää.
Jouluaaton tienoilla sais sitten testailla... Hieman erillainen joulu tiedossa.

2 ultra

Jännitin jonkin verran etukäteen olisiko rakkuloita miten paljon, tai ollenkaan. Eilen jo tuntui silti kuin olisin ankka, ainakin kävelyn osalta. Ankka olo on jatkunut eikä varmasti helpotakkaan. Molemmin puolin oli n.5 rakkulaa. Oikealla puolella isoin oli n.12mm ja vasemmalla kulemma n.10mm. Endometrioosi oli kulemma täydellinen ja lääkäri löi vetoa että meillä nyt tärppäisi. Itse uskon ihmeisiin mutta odotukset ei ole katossa asti.
Urheilla ei kulemma nyt kannata jottei hyperstimulaatiota vaan tulisi. Puregon jatkuu samalla 150yksikön pistolla ja mukaan tulee myös orgalutran.
Torstaina vielä ultrataan sekä sovitaan keräys ja siirto päivät.
Alustavasti  sovittiin että pregnylin saisi pistää lauantaina.

Ihan järkkyä miten paljon menny rahaa lääkkeisiin, mutta jos onnistuttais niin saatais kyllä  maailman paras joululahja!! Kaikki on nyt pelissä. Olen avoimesti  kaikille näistä hoito jutuista kertonut ja olo on tosi hyvä. En stressaa enkä murehdi, tätä enempää en pysty tekemään.

Lääkäri jolla olen nyt käynyt on aikamoinen persoona. Kritiikkiä joka suuntaan häneltä löytyy. Pisti korvaan se kuinka meidän sairaalassa viljellään alkioita vaan 2 päivää. Hänen mielestään 3 päivää olisi parempi. Lisäksi tällä kyseisellä 2 päivän viljelyllä on kulemma heikko ennuste raskautua silloin kun pakasteesta sulatetaan ja siirretään. Jännä miten moni asia vaikuttaa tulokseen ja miten vähän yksilöitä huomioidaan  hoidoissa. Lääkärin mielestä jokainen tapaus tulisi yksilöllisesti punnita ja muokata hoitoa sen mukaan, näin kun ei kulemma pääsääntöisesti toimita julkisella puolella.

Uni tulevaisuudesta?

Ei koskenut edellisen postauksen uni ainakaan
viimeisintä kiertoa. Niin se vuoto alkoi yks kaks toispuoleisella nivuskivulla. Vuoto oli vähäistä ja kesti normaalia lyhyemmän ajan. Mutta pääasia että alko ja saatiin rattaat pyörimään.

Parin viikon päästä alkaa icsi hoito lyhyellä kaavalla. Kierto pitää keltarauhashormoonin avulla ajoittaa niin että n. Viikko ennen jouluaattoa tehdään meille ensimmäinen siirto. Vähän kyllä jännittää ja pelottaa tuottaako se tulosta.
En osaa edes kuvitella että meillä, siis MEILLÄ voisi heti tärpätä.
Sain pco labran vastauksetkin, ja kokeet oli priimaa. Joten ainakin jotain hyvää.
Nyt vaan odotetaan että aika kuluu pian!

Ihana uni

Näin unta että menimme klinikalle ja ne teki siellä raskaustestin joka oli kaksi viivaa. Molemmat viivat ilmestyi tikkuun heti ja ei ollut epäilystäkään pitikö se paikkansa!
Kaikkein parasta oli että se testi tuli tästä vikasta luomu kierrosta ennen hoitoja.
Aamulla kun heräsin en voinut muuta kun toivoa että uni olisi totta. Että pelko tulevasta olisikin ollut turha.
Unessa vatsani oli jo kauniin pyöreä, sellainen unelma tunikan alla.
Tosiasia on se että ovulaatiosta on nyt kaksi viikkoa ja kuukautisten piti alkaa. Koko viikonlopun himoitsit eräitä karkkeja joita normaalisti en mitenkään erityisesti etsi, paitsi nyt kun monta kertaa googlella niitä etsin.
Toive ajattelua varmasti kaikki, todellisuudessa soitan klinikalle heti kun vuoto vaan alkaisi jotta kierto saadaan kohdalleen ja ICSI/IVF tehtyä  n.kuukauden kuluttua.

Tuntuu välillä että kaikki paitsi minä...

Olen hurjan onnellinen siitä kuinka muilla tärppää. On ilo saada lukea blogeja joissa kaukainen toive toteutuu ja raskaus sujuu ongelmitta.
Mutta meillä vielä hoidot edessä, ja ei tietoakaan pienistä liikkeistä vatsan sisällä.
Muiden onnistumiset luo toivoa meillekkin. Mutta ainahan se pelko tulevasta hiipii kuvioihin. Ja vauvamaha kun on vain kaukainen haave itselle herättää ne tietysti pienen kateuden  siitä miksi en minä.
Silti olen iloinen kaikesta siitä mitä olen opiskelujen suhteen aikaan saanut ja uskon että vauva tulee kun on sen aika. Kunhan se vain olisi pian...

Ajatuksia tulevasta

Olen seurannut eri blogeja jotka lapsettomuutta käsittelee, ne antaa paljon tietoa tulevasta ja saa mieli herkäksikin. On aivan mahtavaa seurata kuinka pitkät yritykset palkitaan. Mutta samalla pelkään tulevaa.
Mietin että ei meillä voi olla niin hyvä tuuri että heti ekasta hoidosta tultais raskaaksi!
Vaikka tietenkin toivon plussaa enemmän kuin muuta.
On hauska muistella suhteemme alku aikoja, sitä kuinka kaikki kukoisti ja oma yhteinen vauva oli läheinenkin haave. Tuntuu kyllä että tämä kokemus vahvistaa mutta "totta helvetissä" (kuten sairaalan lomakkeita täyttäessäni totesin) tämä kokemus parisuhteeseen vaikutta, huonollakin tavalla.
Ei ole toisen kiva vierestä seurata kun olen niin maassa että mikään ei huvita. Tai kuinka kohta kaikki hoidot ja kipu kohdistuu minuun.

Seuraavista kuukautisista pitää klinikalle soitta, mitä sitten? En edes tiedä. Siirrosta puhuttiin marraskuun loppuun. Mutta miksi lokakuussa jo pitää ottaa yhteyttä, siirtävätkö he kiertoa vai mitä?

Minulla on yksi ainoa joululahja toive...
Voi kun kaikki menisi hyvin!

Hoitojen suunnittelu -ICSI

Meille suunnitellaan ICSI hoitoa jonka lääkitys alkaa kuukauden kuluttua. Vielä yksi vuoto ja sitten seuraavasta laitetaan kaikki panokset kehiin!
En olis 2,5vuotta sitten uskonu että mun pahin pelko käy toteen. Miehelle juttelin mihin kaikkeen voidaan joutua. Hän ei siihen uskonu ja suuttui usein siihen kuinka murehdin turhia.
No, uskon että tämä "turha murehtiminen" pelastaa minut tällä hetkellä itkupotku raivareilta!
Mun mieli on rauhallinen. En oikeestaan murehdi huomista, koska tiedän että nyt saadaan apua. Vihdoin!

Toisaalta pelottaa. Pelottaa se että en usko onnistumiseen ennen kuin plussa testin nään. Pelkään sitä romahdanko jossain vaiheessa, koska nyt  tunnen itseni vahvaks.

Mietin myös sitä mistä tänään puhuimme. Mitä jos tulee tarve siirtää kaksi alkiota. Olisin toisaalta innoissaan siitä jos perheemme saisi kaksi lasta kerralla kaiken tämän odotuksen jälkeen. Mutta yhdestäkin olisin sanoinkuvaamattoman onnellinen. Moni asia vaan pyörii mielessä, vähän niinkuin välähdyksinä.

Mutta vaikka toivoa on, en usko onnistumiseen ennen kuin siihen annetaan aihetta.
Voidaan saada paras ja toivotuin joululahja tänä vuonna. Toisiko löytämäni neliapila ja kolme nähtyä tähdenlentoa onnen luoksemme?!? Toivossa on hyvä elää <3

Lapsettomuus ja hoitotakuu

Meillä nämä lapsettomuus asiat eivät ole julkisella puolella mennyt ihan niinkun olisi pitänyt. Joten otimme selvää voiko olla mahdollista että pelkät tutkimukset saa kunnallisella puolella kestää yli vuoden.
Olemme maksaneet kunnallisen puolen laboratorio kokeista sekä poliklinikka maksuista enemmän kun mitä olisimme maksaneet yksityisellä puolella. Syynä mm.se että kokeita on otettu tyyliin yksi kerrallaan ja jokaisesta käynnistä kun on veloitettu polimaksu.
Mutta tosiaan selvitimme hoitotakuu asiaa ja on niin että vuoden sisällä hoidon aloituksesta tulisi hoitoa saada.
Näin ollen meillä tämä ei ole toteutunut...
Nähtäväksi jää jääkö asia tähän. Olemmehan kuitenkin epätoivoisina jo yksityiseenpuoleenkin turvautuneet kun muuten ei apua ollut tarjolla.

Mutta haluan vain että kaikki vaativat oikeuksiaan! Lapsettomuus on sairaus johon hoitotakuu pätee!

Suunnittelukäynti lähenee

Välillä mietin miksi surra, ja miksi pumpata ittensä täyteen lääkkeitä. Ja miksi toivoa jotain mitä ei välttämättä saa.
Sitten laitan käteni vatsalleni joka on täynnä karkkeja, mieleen hiipii ajatus siitä josko siellä voisi muutakin kasvaa.
Olisi niin ihana tuntea pienet ja isotkin potkut vatsan sisällä. Haluaisin  työntää ulkona rattaita ja herätä yöllä imettämään.
Kyllä minä vielä haluan äidiksi!

Koko kesän olen ollut toiveikas ja koittanut elää hetkessä.
Enään ei ole kun reilu viikko siihen kun astellaan suunnittelu käynnille.
Toivon että päästäis jo rankempiin hoitoihin vaikka inseminaatioita onkin tehty vain yksi.
Tarkoitus oli tehdä kolme. En vaan jaksaisi pettyä huonoihin siittiö määriin sen jälkeen kun itse olen kuukauden itseäni piikittänyt aineella joka satoja euroja maksaa.
Viikko kohtaloon... En edes halua kuvitella miltä ivf:n jälkeinen nega tuntuisi.
Mutta murehditaan sitä sitten. Nyt on hyvä näin :)

kp 3

Alkoihan ne vihdoin! Pakkohan minun oli odotellessa pari testiä tehdä. Mutta tiesin kuitenkin että ihmettä ei nähdyistä tähdenlennoista huolimatta ole tapahtunut.
Jotenkin oon vaan jo niin muurautunut ajatukseen että me ei luomusti lasta saada!

Parin viikon päästä on suunnittelukäynti. Kyllä muo tuleva pelottaa. En oikeestaan edes tajuis mitä on edessä ellei kanssa sisarien blogeja olisi toisella silmällä tutkinut hetken aikaa.
Mutta vaikka tiedän mikä meitä odottaa niin mietin haluanko ihan oikeasti niin rajuja hoitoja. Eihän meillä tällähetkellä ole vaihtoehtoja... Meillä ei 26 kiertoon ole yhtään raskautta alkanu. Kait se vaan on uskottava!
Välillä tuntuu että aikaa kulunu niin paljon ja ikäero esikoiseeni on niin iso että olenko oikeasti valmis aloittamaan vauvan hoidon alusta. Nyt elämä on helppoa kun kukaan ei ole minusta riippuvainen. Elämä on vuodenkin sisällö helpottunut paljon.
Mutta sitten taas, haluan että joku on minusta riippuvainen. Haluan työnnella rattaita, syöttää ja vaihtaa vaippoja. Haluan vielä reilusti aikuisiällä kokea mitä on tulla äidiksi.
Mutta hinta mitä tästä haaveesta maksan on ehkä iso. Kyllähän oman vauvan pitääkin maksaa, mutta entäs terveysriskit. Onko niitä? Onko väärin viedä hoidot näin pitkälle...jonkun mielestä ehkä. Mutta miehenikin vuoksi olen valmis ainakin kerran yrittämään ja kattomaan miten käy ja mitä ne hoidot oikeen on.

Mieli nyt kuitenkin hyvä ja rauhallinen. Ei itketä. Mutta kun ne hoidot todennäköisesti alkaa ja jos sieltä tiputaan kaiken kokeman jälkeen alas... En haluu edes miettiä!!!

Kp.34... odottelua

Onhan nämä kierrot ennenkin venyny. Mutta on tää aina vaan niin rasittavaa. Vatsassa aina välillä tuntuu että NYT vois kohta, ehkä huomenna alkaa. Mutta ei.
Tein joskus viime viikon perjantaina (tai olisko ollut torstaina) testin kun se NIIN kuumotti kaapissa. Olihan se nega, niinkun aina. Vaikka tekoajankohta olikin hiukka aikanen.
Mutta aina tää jännittää, kun tiedän että meillä vois käydä tuuri, mitään täydellistä estettä kun ei ole. Jotenkin toivon sitä ihmettä. En vaan tiedä miten koepuhkihoito loppu vuodesta onnistuu...pakkohan sen on mutta ei se yksinkertaista tule olemaan.

Katseltiin miehen kanssa ulkona tähdenlentoja ja toivottiin hiljaa itseksemme.
Uskon että meidät vielä palkitaan, kun se oikea aika koittaa. Mutta ei tämä polku sileä ole.
Mutta meidän elämässä on niin moni asia hyvin, olemmehan me löytäneet toisemmekin.

kp.32, vatsa nippailee

Luomu kierto ollut nyt, niinkuin koko kesänä. Jännä juttu että rinnat ei oo yhtään arat. Viime aikoina on nimittäin ollu joka kierrossa. En tiiä tarkkaan koska oli ovis ja siks en oikeen osaa menkkojaan odotella.
Mietin kyllä että pitäis ottaa tavaks tehdä ovis testejä niin ei tarvis turhaan toivoa viikko ennen h-hetken saapumista.
Nyt on taas viikon ollu sellanen kutina vatsassa et alkaa, mutta kun ei vaan kuulu! Nyt kyllä kahden päivän sisään on pakko, muuten alan toivoa liikaa.
Kyllä jo yhden testinkin testasin pois kun se kaapissa poktteli. Mutta tuloshan nyt on sanomattakin selvä. Sama kun 20kertaa aiemmin...
Niin tämähän tosiaan oli yrityskierto 25 tai 26... En edes muista.
Mutta ehkä tää vielä syksyllä iloks muuttuu. Enään muutama viikko ja sit päästään suunnittelee koeputki hoitoja :)