TOIVO pienestä...

torstai 31. tammikuuta 2013

Tunteiden sota

Tulivuori, ilmapallo, nainen.
Kolme asiaa jotka kuvaavat tätä tunnetta.

Oloni on vain ristiriitainen, odottava,pelokas, jännittynyt, surullinen mutta silti kenties toiveikas.
Miksi juuri sen lähimmän kanssa on niin vaikea puhua näistä asioista? Sillä on kenties merkitystä että olen niin monta kertaa jo itkenyt ja avautunut eikä samoja asioita miehen näkökulmasta saa puida uudelleen ja uudelleen. Toinen ei voi ymmärtää.

On vaikea uskoa etteikö lähimmäisesi miettisi samoja asioita.
Mutta silti hän vaan hymähtelee ja huokailee kylkeä kääntäessään viimeisenä iltana nukkumaan mennessä, ennen totuutta.Ei sano sanaakaan mitä miettii. Varmasti mielessä pyörii jotain. Onhan kyse kuitenkin siitä tuleeko hänestä isä vai ei.

On kyse lapsettomuudesta, toissijaisesta ja "ensisijaisesta".
Mies ja nainen kokee asian niin eri tavalla ja erillaisena menetyksenä. Tuntuu että tämä asia todella mittaa ihmisen pienuuden tässä maailmassa.
Kuinka voimattomia olemmekaan tietämättömyyden ja toivon portilla!

Aamulla saadaan kuulla totuus meistä ja siitä onko pienen murusen verran toivoa vai vähän enemmän. Vihdoin lähes 2 vuoden epätietoisuus saa perusteellisen vastauksen.
Vaikka toivoa aina on eikä sitä pidä menettää tuntuu nyt että tämä olisi kuin loputtomiin täyttyvä ilmapallo tai heräävä tulivuori joka on juuri räjähtämäisillää.
Välillä tuntuu että nyt pamahtaa mutta sitten seuraavassa hetkessä kaikki on hyvin. Ollaanko sittenkin linnanmäen vuoristoradass??

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)