Juhannuksena tuli syötyä niin että tuntuu kuin vieläkin turvottaisi. Oikeestaan sen jälkeen kun kuukautiset viimeksi hoitokierron jälkeen alkoi on tullu mässäiltyä holtittomasti. Tuntuu että on nälkä koko ajan ja sokeri hammasta kolottaa. Voiko olla niin että kierron lääkkeet jotenkin tasasi hormoneja niin että ei tehnyt mieli esim. Suklaata koko ajan.
Sillon oli sentään toivoa. Nyt mieli on taas tyhjä.
En oo ovista bongaillu vaikka testejä olisi kaapissa ollutkin. Eikä oviskivutkaan ole kovin selkeitä ollut. Kalenterin mukaan ovis olisi ollu sunnuntaina mutta vasta ma ja ti tunsin edes jonkinlaista nippailua alavatsassa. Tosin selkeitä ovislimojakaan ei näkyvissä oo ollu.
Ennen hoitokiertoja ei oviksen kanssa oo ongelmaa ollut, voisiko lääkkeet kierron näin sekoittaa? Kaikki dropit kuitenkin meni, vaikkakin pienellä annoksella.
Oon tällä viikolla katsonut kaksi kertaa erillaiset äidin Melindan tarinan itkien. Sanoin miehellenikin että vois sen katsoa. Siinä on niin paljon ajatuksia joita omassakin päässä liikkuu.
Enään muutama työvuoro ja sitten aloitan muutaman viikon loman. Onneksi tuo aika on täyteen buukattu niin ei tarvitse kulkea kaupungilla kaikkien raskaanaolevien keskellä miettien miksi oma vatsa vain täynnä ilmaa. Miten toisille suodaan kaksi lasta siinä ajassa kun me emme ole saaneet yhtäkään. Miten maailman luonnollisin asia voi olla näin vaikeeta ja aiheuttaa näin paljon mielipahaa.
Julkisella puolella on lähete koeputkihedelmöitykseen laitettu. Se siis syksyllä odottaa jos ei ihmettä tapahdu! Sitä ennen pitäis ehkä yksi insemunaatio yksityisesti tehdä, mutta meneekö siinäkin taas n.800e taivaan tuuliin...ken tietää, ei ketään, tietystikkään! Onnistumistahan ei voi rahassa mitata. Mutta kun meidän vika on se että siittiöitä on välillä vähän enemmän ja joskus ei ollenkaan niin tuo inseminaatio hoito tuntuu täydeltä lottoarvonnalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! :)