Kaikki ajattelee että olen surun murtama keskenmenosta. Itse koen lapsettomuuden ja hoidot rankemmaksi. Miksi keskenmeno vasta herättää ihmiset säälimään eikä se että raskaus ei ala?!?
On toki surullista että näin piti käydä. Mutta itse ajattelen että tapahtuneelle ei mitään voinut tehdä. Kaikella on tarkoitus. Koen että olisin voinut saada eläämääni jotain uutta jos raskaus olisi mennyt onnellisesti loppuun. Ja toki sen onnelisen tilan menetys harmittaa. Olisin niin mielelläni kohta jo paijannut vatsaani hymyillen ja suunnitellut vauvan huonetta.
Mutta en menettänyt mitään mitä minulla jo on, joten olen aika onnellinen. Toivo vietiin pois ja taistelu jatkuu.
Olemme alustavasti sopineet että maaliskuussa siirrettäisiin pakastealkio luonnolliseen kiertooni.
Olisin varmaan vuosi sitten hyppinyt onnesta, hoito luonnolliseen kiertoon ILMAN LÄÄKKEITÄ. Mutta nyt pelko on päällimmäinen tunne. Epäilen että siittiöissä on dna virhe joka aiheuttaa sen ettei alkiot kehity, ja se olisi syynä keskenmenoonikin. Tähän teoriaan lääkärikin uskoi.
Toivon että mikäli pakestealkioista ei vauvoiksi ole niin ne ei sulatuksestakaan selviäisi, koska en jaksa enään keskenmenoja.
Tuntuu siltä että tästä vuodesta tulee pitkä...
Mutta tämä on ollut niin pitkä matka jo että en jaksa vain synkistellä, tiedossa on kaikkea kivaa mm.etelän matka ja erillaisia juhlia.
Olen niin pahoillani puolestasi :( itse olen vasta hoitojen ovella, mutta samaistun tunteisiisi. Minulle vasta parin vuoden lapsettomuus on ollut rankempi asia, kuin keskenmeno aikoinaan. Ehkä muiden ihmisten on helpompi löytää empatian tunteita keskenmenon jälkeen, kun jotain konkreettista on menetetty. Lapsettomuus on niin monitahoinen asia, että sitä taas on vaikeampi ymmärtää, jos ei asiasta enempää tiedä.
VastaaPoistaEn tiedä.
Toivon kovasti voimia. lohtua ja toivoa sinulle <3
Kiitos paljon, juuri noin olen itsekkin asian ajatellut :) Internetin ihmeellinen vertaistuki ja puhuminen kyllä vaikeidenkin asioiden yli auttaa. Tuntuu vaan että suuressa osassa blogeissa on vuoden sisällä jo raskauduttu ja niiden seuraaminen ei paljon mieltä lohduta...
VastaaPoistaNyt olen täyttänyt elämäni muilla asioilla (mm.liikunnalla ja työllä) enkä haluaisi hoitoihin edes palata. Mutta kun jotain todella tahtoo ja sydämessä on tyhjä kolo tekee sitä mitä vaan täyttääksen sen :)
Voimia myös teille tuleviin hoitoihin <3