Ensimmäistä kertaa vajaan vuoden sisään ei ollut paha mieli kun lääkärin huoneesta ulos kävelin. Tuntui että kerrankin joku ymmärtää ajan kulun ja sen miten liian pitkä aika murentaa toivoa.
Nyt saatiin lupaus että parin tutkimuksen jälkeen päästään polullamme eteenpäin. Seuraavana on vuorossa ultraääni jossa tarkastetaan munajohtimien aukiolo ja sen jälkeen verikokeita.
Vaikka ajatus ehkä hieman pelottaakin on huojentavaa kuulla että seuraavaksi kokeillaan inseminaatiota (jos tulevissa kokeissa ei vikaa) ja siitä sitten jatketaan eri hoitomuotoihin jos ei tärppää.
Kuulostihan se hyvältä kun osaava lääkäri sanoi että "ei saa luovuttaa" ja että pitää vaan jatkaa hoitoja sinnikkäästi. Monet kulemma lopettavat liian aikaisin.
Itse olen miettinyt että jatkan/jatkamme niin kauan kuin se hyvältä tuntuu. Näin etukäteen ajsteltuna en voisi kuvitella että jaksain montaa vuotta juosta hoidoissa jotka rankkoja niin henkisesti kuin fyysisestikkin.
Mutta kait sitä avoimella mielellä ja päivä kerrallaan asenteella pärjää pitkälle??
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! :)