Tuntuu oikeestaan siltä kuin olisin jäädyttänyt tunteeni suojellakseni itseäni.
Koska omalla vauva rintamalla ei tapahdu edistystä niin pitää olla tunteeton kunnes on jotain tunnettavaa?!? Miltä kuulostaa???
Hullulta tuo omaan korvaan kuulostaa mutta voihan tossa jotain perää olla. Jos jokaisesta vauvauutisesta hyppisi riemusta ja eläisi mukana raskaudessa ei ehkä kestäisi sitä omaa kaipuuta. Niin, kaipuuta. Harva varmaan kaipaa isoa mahaa ja raskausaikaa mutta minä kaipaan. Kaipaan kauniisti pyöristyvää vatsaani, niitä potkuja sen sisällä. Haluan katsella lasten vaatteita ja tarvikkeita ajatuksella että mitä ostaisin meille KOHTA. Haluan herätä yöllä syöttämään lastani joka tuhisten imee maitoa syödäkseen.
Kaiken tämän kokeman jälkeen haluan kokea kaiken sen mitä olen kokenut jo huomattavat nuorella iällä. Haluan olla "vanha äiti" jota ei katsota vinoon nuoren iän vuoksi ja haluan kokea/jakaa kaiken tämän yhdessä mieheni kanssa.
Lasketut ajat lähestyy monella tutulla ja monen vauvat ovat jo oppineet kävelemään yms. Niin kaikki tämä siinä ajassa kun me ollaan päästy lapsettomuus tutkimuksissa VASTA loppu vaiheelle.
Lohduttaudun ajatuksella että hyvää kannattaa odottaa! Ja kyllähän meidän arki täyttyy ilosta vaikka raskautta ei kuulukkaan.
Sanoin jo alkumetreillä että en halua raskaaksi yrittämisestä tulevat pakkomielle tai mitään mikä pilaisi makkaripuolen elämän. Tiedän että rakastelu on osa parisuhdetta raskaaksi tulon jälkeenkin, mutta jos siitä tekee päässään vain muodon "tehdä vauvoja" menee koko ilosta suola.
Näinhän usein käy... Parisuhdetta ei juuri ole ensimmäisen ja ei ehkä toiseenkaan vauva vuoden jälkeen.
Uskon että jos etenkin naisena tämän ilmiön tunnistaa ja koittaa sitä välttää niin parisuhdekkin pysyy virkeempänä.
Voin vain kuvitella sen päivän kun joskus menemme ensimmäiseen ultraääneen ja näemme lapsemme, meidän, koko perheen yhteisen ja niin toivotun sekä odotetun pienen käärön. Voi kun tämä päivä koittaisi vielä <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! :)