TOIVO pienestä...

torstai 23. toukokuuta 2013

Elämä pyörii ympyrää, vai pyöriikö?

Paljon on kaikkea tapahatunut. Lähdettiin yksityiselle puolelle hoitoihin kun saatiin tutkimukset kunnallisella valmiiksi. Ja johan alko sitten heti tapahtumaan. Yksityisellä puolella kun saa ajan silloin kun tarvii eikä sillon kun aikoja on!
Jos jotain tekisin toisin niin sen että en ikipäivänä menisi kunnalliselle lääkärille tekemään alku tutkimuksia. Yksityisellä puolella kaikki labrat saisi lähestulkoon kerralla kun kunnallinen puoli juoksutti lähes vuoden ajan eri labroja ottamassa. Ei tule halvemmaksi maksaa 10krt poliklinikka maksuja kuin pari satasta yksityiselle jolloin säästyy monelta vaivalta ja odottamiselta.

Mutta, kaikellahan on varmasti joku tarkoitus.

Tänään olen pistänyt itseeni viimeisenkin pistoksen ja huomenna on ensimmäinen inseminaatio.
Jännittää kovin minkä laatuista ja miten paljon mies saa kuppiin tavaraa. Siinä kun piilee ainoa syy tähän kaikkeen mikä meistä on löytynyt...

Ei ole helppoa matkata 250km lääkäriin aina kun sen aika on lyhyellä varoitus ajalla. Varsinkin kun työajat ovat mitä ovat. Mutta kunnon palvelun ja hyvien hoitojen vuoksi olin valmis kokeilemaan auttaisiko tämä.
Toivon tietysti enemmän kuin muuta että tästä jotain syntyisi. Vaikka kovasti pelkään myös pahinta ja mietin mitä jos ei.
Ei kai se kiellettyä ole asioita päässänsä pyöritellä vaikka se ehkä turhaa onkin murehtia etukäteen. Kait sitä jo jotenkin on oppinut suojelemaan itseään. Sanon aina että kun elän tämän kropan kanssa niin en voi olla miettimättä mitä minun sisällä tapahtuu!!

Nyt en voi muuta kun maata sängyssä, alavatsa on niin kipeeen oloinen pregnyl piston jälkeen. Huomista jännittäessä ja parasta toivoen,
<3:lla Katla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)