Alkoihan ne vihdoin! Pakkohan minun oli odotellessa pari testiä tehdä. Mutta tiesin kuitenkin että ihmettä ei nähdyistä tähdenlennoista huolimatta ole tapahtunut.
Jotenkin oon vaan jo niin muurautunut ajatukseen että me ei luomusti lasta saada!
Parin viikon päästä on suunnittelukäynti. Kyllä muo tuleva pelottaa. En oikeestaan edes tajuis mitä on edessä ellei kanssa sisarien blogeja olisi toisella silmällä tutkinut hetken aikaa.
Mutta vaikka tiedän mikä meitä odottaa niin mietin haluanko ihan oikeasti niin rajuja hoitoja. Eihän meillä tällähetkellä ole vaihtoehtoja... Meillä ei 26 kiertoon ole yhtään raskautta alkanu. Kait se vaan on uskottava!
Välillä tuntuu että aikaa kulunu niin paljon ja ikäero esikoiseeni on niin iso että olenko oikeasti valmis aloittamaan vauvan hoidon alusta. Nyt elämä on helppoa kun kukaan ei ole minusta riippuvainen. Elämä on vuodenkin sisällö helpottunut paljon.
Mutta sitten taas, haluan että joku on minusta riippuvainen. Haluan työnnella rattaita, syöttää ja vaihtaa vaippoja. Haluan vielä reilusti aikuisiällä kokea mitä on tulla äidiksi.
Mutta hinta mitä tästä haaveesta maksan on ehkä iso. Kyllähän oman vauvan pitääkin maksaa, mutta entäs terveysriskit. Onko niitä? Onko väärin viedä hoidot näin pitkälle...jonkun mielestä ehkä. Mutta miehenikin vuoksi olen valmis ainakin kerran yrittämään ja kattomaan miten käy ja mitä ne hoidot oikeen on.
Mieli nyt kuitenkin hyvä ja rauhallinen. Ei itketä. Mutta kun ne hoidot todennäköisesti alkaa ja jos sieltä tiputaan kaiken kokeman jälkeen alas... En haluu edes miettiä!!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! :)