Välillä mietin miksi surra, ja miksi pumpata ittensä täyteen lääkkeitä. Ja miksi toivoa jotain mitä ei välttämättä saa.
Sitten laitan käteni vatsalleni joka on täynnä karkkeja, mieleen hiipii ajatus siitä josko siellä voisi muutakin kasvaa.
Olisi niin ihana tuntea pienet ja isotkin potkut vatsan sisällä. Haluaisin työntää ulkona rattaita ja herätä yöllä imettämään.
Kyllä minä vielä haluan äidiksi!
Koko kesän olen ollut toiveikas ja koittanut elää hetkessä.
Enään ei ole kun reilu viikko siihen kun astellaan suunnittelu käynnille.
Toivon että päästäis jo rankempiin hoitoihin vaikka inseminaatioita onkin tehty vain yksi.
Tarkoitus oli tehdä kolme. En vaan jaksaisi pettyä huonoihin siittiö määriin sen jälkeen kun itse olen kuukauden itseäni piikittänyt aineella joka satoja euroja maksaa.
Viikko kohtaloon... En edes halua kuvitella miltä ivf:n jälkeinen nega tuntuisi.
Mutta murehditaan sitä sitten. Nyt on hyvä näin :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! :)